Olen nuorten kanssa rippikoulussa keskustellut Jumalan
olemassaolosta. Tämä nousee esille kuin itsestään käydessämme läpi
luomiskertomusta. Kertomuksen yhteydessä käydään läpi puhuvat käärmeet ja
uuvuttava eläinten nimeämisprosessi, kun ihminen antaa nimen kaikille
eläimille. Tähän väliin nuori ei heti osta ajatusta, että Jumala olisi luonut
maailman. Puhuvia eläimiä kun on tavattu enemmän My Little Ponyssa tai
Pokemonissa Go -pelissä. Luominen niputetaan helposti samaan koriin Hannun ja
Kertun kanssa.
Lähdenkin usein miettimään luomista siltä kannalta, mitä oma
sisin sanoo. Kuvittele vaikka olevasi kuollut. Olet tilassa, jossa et ajattele,
tunne tai tiedä mitään. Sitten yhtäkkiä alatkin elämään ja hengittämään.
Voisitko herättää itsesi henkiin ollessasi tiedottomassa tilassa? Vai herättikö
lääkäri sinut muutaman voltin sähköiskulla? Jos veikkaat lääkäriä, voit miettiä,
voisiko universumi herättää itsensä elämään tiedostamattomasta tilasta vai antoiko
joku sille alkusysäyksen. Voiko ei-mitään yhtäkkiä ollakin jotain?
Sattuma on ateismin hyvä ystävä. Sillä voi huoletta selittää
kaiken, mutta kuinka hyvin. Jos iltalenkilläsi naapurin Ranen kanssa satutte
törmäämään pururadalla leijuvaan palloon, etkö miettisi: Mikä se on? Mistä se
on siihen tullut? Mistähän se koostuu? Mitä temppuja se osaa? Tuntemassamme
maailmassa kaikella on syynsä. Lapsuuden idolini Timo-taikurikaan ei vedä
jäniksiä tyhjästä hatusta sattumalta. Sillekin tempulle on syynsä. Tyhjästä ei
synny mitään. Uskoisitko Ranen selitystä mukisematta, kun hän sanoo sinulle:
”Älä sinä hötkyile. Se on siinä ollut iät ja ajat. Syntyi sattumalta siihen
tyhjästä. Aika vonkale se on, mutta nyt pitää jatkaa hölkkää.” Itsellä kone
yskisi muutaman kerran. Jos emme usko jalkapallon kokoisen leijuvan pallon ilmestyvän
tyhjästä ilman syytä, miksi uskoisimme siihen mukisematta silloin kun pallo on
maapallon tai jopa universumin kokoinen.
Joskus mieleeni nousee se muistikuva, jossa näen itseni
rippikoululaisena ja miettimässä elämän suuria kysymyksiä. Miksi olen täällä?
Onko elämälläni tarkoitus? Jos olemme vain tähtipölyä? Mikä tekee minusta arvokkaan? Mietin näitä asioita silloin ja vielä
lukiossakin. Biologia ja luonnontiede kiinnostivat. Mietin rippikoulussa
opittua ja tajusin: Ehkä luomiskertomuksen pointti onkin kertoa ihmiselle perimmäinen
syy hänen olemassa ololleen. Tavalla, jonka jokainen kulttuuri ja ihminen
ajasta riippumatta ymmärtää. Jumalan kuvana olet arvokas, luotu ja tarkoitettu.
Jos siis Luoja on, enkö olisi kiinnostunut, mitä hän minulta haluaa.
Elämän synty on lottovoitto, mutta ei sellainen, että lauantaina
saunan jälkeen rivejä tarkastettaessa huomaat 1:15 miljoonaan osuneen
kohdallesi. Vaan että seitsemän oikein tapahtuisi miljoona kertaa uudestaan
ilman ainuttakaan hutia. Jokainen tietää sisimmässään sen olevan mahdotonta.
Ehkä juuri siksi fyysikko Freeman Dyson on päästänyt suustaan seuraavat sanat:
”Kun katsomme maailmankaikkeuteen ja näemme kuinka monet fysikaaliset ja
astronomiset yhteensattumat ovat vaikuttaneet yhdessä meidän hyväksemme,
näyttää melkein siltä, että maailmankaikkeus on jossain mielessä tiennyt meidän
olevan tulossa.”
Sattuma tosin ei tiedä, suunnittele tai tahdo tehdä mitään.
Jumala tietää, luo ja tahtoo sinunkin olevan olemassa.
Juho Loukasmäki
Kirjoittaja on Alavuden seurakunnan nuorisotyönohjaaja.
Kommentit
Lähetä kommentti