Keskivertosuomalainen?

Viime aikoina olen havahtunut siihen tosiasiaan, että olenpa tainnut saavuttaa jo keskivertosuomalaisen iän eli olen hyvästi keski-ikäinen. Itse asiassa olen tätä juttua kirjottaessani jo ohittanut tuon rajapyykin – 42,3 vuotta. Jos siis saisin elää keskivertosuomalaisen pituisen elämän, olisi aika lailla puolet elämästäni vielä elämättä.

Näin keski-iässä sitä viimeistään miettii vanhenemista, elämänlaatua ja kaikkia siihen vaikuttavia asioita. Kuinka voisin vaikuttaa siihen, että saisin elää mahdollisimman hyvää elämää sen mahdollisen toisen teoreettisen puolikkaan?

Keski-iässä elämäni on aika kiireistä ja täyttä niin kuin varmasti aika monella muullakin keski-ikäisellä. Lapset eivät ole lentäneet vielä pesästä. On harrastuksiin kuskaamista ja muuta lapsista huolehtimista. Äidiksi olen tullut vanhempana kuin keskivertosuomalainen äiti, 36-vuotiaana. Äidiksihän tullaan jatkuvasti yhä vanhempina, nyt tilastokeskuksen mukaan noin 29-vuotiaana. Suomalaisella keskivertonaisella on 2,24 lasta, minulla on yksi 6-vuotias poika.

Teen työtä seurakunnassa ja jo pelkästään työni kirkollisen luonteen vuoksi könyän kirkkoon taatusti useammin kuin keskivertosuomalainen. Yleensähän suomalainen käy kirkossa lähinnä jouluaattona, kiirastorstaina ja ensimmäisenä adventtina, tietenkin myös kaikissa perhettään ja itseään koskettavissa juhlatilanteissa, elämän käännekohdissa.

Työssäni joudun istumaan aika paljon, kuten moni muukin suomalainen. Teen töitä tietokoneen ääressä ja sometan, töissä ja vapaalla. Googlen mukaan olisimme Euroopan mestareita istumisessa ja istuisimme liikaa. Viimeistään näin keski-iässä olisikin hyvä havahtua muun muassa istumisen aiheuttamiin terveysvaikutuksiin. Mitä kaipaan ja tarvitsisin työni vastapainoksi? Jos näin keski-iässä koen ajoittaista kremppaa, taidan olla myös keskivertosuomalainen.

Tutkimusten mukaan yhä harvempi suomalainen uskoisi Jumalaan ja kristillisiin oppeihin. Kirkosta eroaa nykyisin yhä useampi suomalainen ja yhä harvempi vie lastaan kasteelle. Itselleni henkilökohtainen usko on elämäni kallein ja tärkein asia, ja vanhoillislestadiolaisena en taidakaan täyttää siten keskivertosuomalaisen kriteerejä.

Kristillisestä näkökulmasta tarkastellen ei loppupelissä ole merkitystä sillä, kuinka ”hyvää” tai ”huonoa” elämää on elänyt, onko täyttänyt keskivertosuomalaisen elämän normit, vaiko kenties elänyt jopa jossain määrin paremmin. Ainoastaan oikealla sydämen uskolla on merkitystä. Raamattu sanoo, että jos meillä on uskoa sinapinsiemenenkin verran, ei mikään olisi meille mahdotonta (Matt. 17:20). Ihmisen mittapuun mukaan se on vähän, mutta Jumalan silmissä paljon. Sitä kohti.



Paula Setälä
Kirjoittaja työskentelee kanttorina Alavuden seurakunnassa.

Klikkaa kuvaa ja osallistu kyselytutkimukseen Alavuden seurakunnan blogista.