Hauska tutustua

Tapasin koulutuksessa kenialaisen miehen, joka oli tullut Suomeen pakoon. Hänen perheensä oli kristitty ja isänsä seurakunnan pastori. Perhe oli joutunut vainon kohteeksi ja koko perhe oli tapettu. Hän oli onnistunut selviytymään Suomeen ja hän opiskeli nyt sosionomin ammattiin tavoitteenaan luultavasti auttaa turvapaikanhakijoita. Sitä en tiedä, hakeutuiko hän erityisesti kirkolliseen työhön.


Jutellessani hänen kanssaan, hän kertoi, että moni turvapaikanhakija kääntyy kristityksi, koska he ovat saaneet kristityiltä hyväksyntää ja rakkautta. Kristittyjä kehotetaankin elämään Jeesuksen esimerkin mukaisesti: Rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseään. Kristinuskossa on myös ajatus siitä, että kun palvelemme lähimmäistämme, palvelemme Kristusta.

Kristinusko koetaan kuitenkin joskus lapsuuteen liittyvänä asiana, jonka aikuisena voi jättää pois. Eräs nuori kirjoitti keskustelupalstalla: "Minusta tuli tänään mies. Lopetin Aku Ankan ja erosin kirkosta."

On lyhytnäköistä ajatella kristinuskon olevan lepsua pyhäkouluhöttöä. Kun tutkimme historiaa taaksepäin, huomaamme, että niin tiede, terveydenhuolto kuin koululaitoskin on syntynyt kristinuskon vanavedessä. Niillä valtioilla, jotka rakentavat arvopohjansa ateismiin ja luonnonvalintaan, on tulos täysin toinen.

Muutama vuosi sitten Kiinassa tapahtui tilanne, jossa kaksivuotias lapsi käveli yksin tiellä. Tämän yli ajoi auto. Kaksivuotias jäi eloon ja tuli pian toisen auton yliajamaksi. Monet näkivät lapsen ja tilanne tallentui myös turvakameroihin, mutta kukaan ei auttanut. Seitsemän minuutin ajan lapsi virui maassa, kunnes roskienkerääjä pysähtyi auttamaan lasta. Lapsi kuoli sairaalassa kahdeksan päivää myöhemmin. Turvakameran tallentama video lähti leviämään somessa ja monet kiinalaiset pysähtyivät ihmettelemään: "Olemmeko me todella tällaisia?" Hallitus loi painostuksen alla lain, joka määrää jokaisen auttamaan apua tarvitsevaa. Laki sai nimekseen "Laupias samarialainen". Ateistinen Kiina, joka pitää kristinuskoa pahana, otti lain mallin kristinuskon perusopuksesta: Raamatusta ja Jeesuksen opetuksesta, joka kehottaa auttamaan jokaista.

Jumalasta ei siis voi eikä kannata pitää lomaa. On hyvä rukoilla Jumalan tahdon toteutumista omassa elämässä ja pyrkiä elämään teoissaan ja valinnoissaan Jeesuksen opetusten mukaisesti. Teot kertovat uskostamme ja johdattavat ihmiset Jeesuksen luo.

Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa. 1. Joh. 3:18

Mitä minä voin tehdä kesällä sen eteen, että joku voisi löytää Kristuksen luokse minun kauttani? Voit tervehtiä tuttua tai tuntematonta. Jos hän haluaa jäädä juttelemaan, anna hieman aikaasi. Nähdessäsi apua tarvitsevat, voit kysyä: Voinko auttaa? Kun puhut jollekin, keskity antamaan kehuja ja positiivista palautetta. Katso, minkä reaktion saat aikaan toisessa ja itsessäsi. Ole kohtelias, pyydä anteeksi, kiitä, avaa ovi, katso silmiin. Teot ovat pieniä, mutta kertovat kunnioituksesta ja siitä, että pidät toista tärkeänä, niin kuin Taivaallinen Isäkin pitää. Tämä on myös Kristuksen esimerkki.

Juho Loukasmäki
Kirjoittaja toimii nuorisotyönohjaajana Alavuden seurakunnassa.

Kommentit