Talvella kirjoitin mustan vuoden värikkäistä päivistä ja
mietin jo silloin, millaiset fiilikset ovat sitten kesällä, kun aurinko paistaa
ja kaikki on taas (toivottavasti) hyvin…
 |
| Kuva: Jonna Peltokoski |
Muutama kuukausi on siitä vierähtänyt ja fyysinen osuus
matkasta on nyt pienellä tauolla. Matka jatkuu siltä osin myöhemmin, ehkä
syksyllä tai ensi vuonna on tulossa joitakin operaatiota, joiden pitäisi estää
ettei musta vuosi tulisi takaisin. Uskon kuitenkin selviäväni niistä, olenhan
vielä nuori.
Mutta sitten se henkinen puoli, mitä sille kuuluu tämän
kaiken keskellä? On päiviä, jolloin ei jaksaisi tehdä mitään, mikään ei huvita,
mieli on apea, kiukuttaakin vietävästi. Töissä ajatukset harhailevat ja
virheitäkin sattuu. Ajatukset pyörivät menneessä ja tulevassa. Pukkaa
pelonpeikkokin olkapäälle huutelemaan: ”Luuletkos olevasi selvillä vesillä?
Turha luulo!! Odotapas vuosi tai pari tai kymmenen…”
Mustan vuoteni aiheuttaja oli kuitenkin sitä ärhäkämpää lajia,
joten pelonpeikko voi olla jopa oikeassa. Toivon kuitenkin todella, että se
olisi täysin väärässä.
Synkeinä päivinä päässäni soi usein PMMP:n laulu, jonka
kertosäe menee seuraavasti:
”Tässä
elämä on, oma kallis ja tarpeeton.
Joki
joutava laineillaan, mua lastuna vie mukanaan.
Ensi
mä vapisin aaltojen alla, opin olemaan antautumalla.
Pohjassakaan ei yksinään olla, alakulo on seurana haikeuden.”
Sitten on päiviä, jolloin se aurinko tosiaan paistaa, askel
on kevyt ja mieli positiivinen. Usko elämään ja tulevaan on vahva. Minulla on
puoliso ja lapset, jotka pitävät pystyssä. Heidän vuokseen jaksaa ja pitääkin
jaksaa. Yhdessä suunnitellaan tulevaa, mutta yhtä lailla välillä mietitään,
että entä jos ”se” tuleekin takaisin, mitä sitten. Onneksi suomalainen
terveydenhuolto tarjoaa myös ammatti-ihmisten apua, joiden kanssa voi asioista
puhua ja yhä paremmin löytää sitä valoa elämään.
Paljon olen viimeisen kymmenen kuukauden aikana miettinyt, mikä
elämässä on todella tärkeää. Jos maallinen vaellukseni päättyisi, voisinko
sanoa eläneeni niin kuin itse halusin vai olenko tehnyt valintani perustuen
muiden odotuksiin ja toiveisiin. Nyt kun olen vasta elämäni puolessa välissä ja
matka jatkunee vielä toiset 40 vuotta, olen päättänyt, että tästä eteenpäin tärkein
ihminen minulle olen minä ja heti samalla viivalla on perheeni. Tästä eteenpäin
teen juuri sen, mihin voimavarani riittää ja mikä tuo minulle onnea, iloa ja
hyvinvointia, en enempää enkä vähempää.
Parempina päivinä korvamadoksi juuttuu usein Juha Tapio:
”Oi
kultani älä niin huoli, vaikka terävä ja viuhuva nuoli
saattaa
meihinkin osua kyllä.
Mitä
huominen ottaa antaa, sitä tänään vielä et voi kantaa,
eikä
ne murheet meihin yllä.
Meillä
on aikaa vielä nauruun, leikkiin ja rakkauteen
iloon
ja ukkosen jylinään.
Meillä
on aikaa vielä kääntää kellot kohdalleen,
joka ainoa päivä on tänään.”
Toivon meille kaikille paljon aikaa. Hyvää aikaa!
Katja Peltokoski
Kirjoittaja työskentelee toimistosihteerinä Alavuden
seurakunnassa.
Kommentit
Lähetä kommentti