Nämä otsikon kaksi hästägiä olen kirjoittanut menneen puolentoista kuukauden aikana kaksi kertaa kuolinviestin yhteyteen omalle sometililleni. Olen muistellut näin tätiäni ja setääni, jotka ovat perillä, kotona, kun me muut olemme vasta matkalla.
Molemmat edesmenneet tiesivät jo sairautensa alkuvaiheessa, että parannuskeinoa ei ole, että väistämätön on edessä. Te molemmat saitte hyvästellä läheiset hyvissä voimissa. Nyt kun on aika peittää hautakumpunne kukkasin, aurinko lämmittää jo kovin, linnut laulavat ja hiirenkorvat ovat ilmestyneet puihin.
Viime viikon keskiviikkona esitin työntekijäporukkamme järjestämässä Toivon Pisara-yhteisvastuukonsertissa Pekka Simojen Solina-lapsikuorolle säveltämän ja sanoittaman kappaleen ”Suuri syli”. Laulu ei ollut minulle entuudestaan kovin tuttu, muutaman kerran olin sen kuullut CD-levyltä, mutta jokin ajatuksessa suuresta sylistä veti puoleensa. Sellainenhan Jumala on – suuri syli. Voi kai todeta, että ennen näitä suru-uutisia ei laulu ollut minulle erityisen henkilökohtaisesti merkityksellinen. Kuluneen viikon aikana olen useaan kertaan ajatellut kaikkia niitä läheisiä, joita poismenonne koskettaa. Olisipa kaikilla syli, johon saisi juosta.
Minua on lohduttanut ajatus, että samassa Jumalan sylissä me lepäämme, poisnukkuneet ja minä.
”Jossain on se syli suunnaton, se pesä jonne pikkulinnut turvaan lentää saa. Suojaan sen saa tulla jokainen, kun tuntuu ettei siivet enää jaksa kannattaa. Älä pelkää vaikka tuuli kylmä on, vaikka pilvet joskus peittää auringon. Sillä siihen suureen syliin saavat juosta lapset maan. Se on turvapaikka parhain, siellä kyynel kuivataan. Sillä siihen suureen syliin mahtuu meistä jokainen, se on ihmeellinen syli Jeesuksen.”
Te molemmat turvasitte elämässänne eri tavoin hyvän Jumalan huolenpitoon. Te opetitte arvostamaan elämää, myös vastoinkäymisiä. Te opetitte omalla esimerkillänne, kuinka elämän ei tarvitse olla ilotonta puurtamista, vaan huumorilla ja ilolla pääsee pitkälle. Opetitte arvostamaan omaa peilikuvaa, ei voi olla muuta kuin sitä mitä on.
Viime päivien lämpimät ilmat ovat siirtäneet ajatukset myös lapsuuskesiin. Te otitte mukaan sukuloimaan ja asuntoauton takapenkillä tuli kuultua monenlaisia tarinoita elämästä seikkaillessamme halki kesäisen Suomen. Mieleeni ovat piirtyneet myös lukemattomat uintiretket mummolan takamailla olleelle järvelle – samalle, jossa jo lapsena uitte itse, serkkujen kanssa yökyläilyt ja tärkeät sanat: Olet hyvä juuri tuollaisena.
”Jossain on se syli suunnaton, se paikka jossa uupunut saa uneen painaa pään.
Te pääsitte perille kun kevät oli vielä aavistuksena ikkunan takana, kun muuttolinnut vasta palailivat ja aurinko keräsi voimiaan lämmittääkseen routaista maata. Jätitte jälkeenne ahkerat, työtä tehneet kädet. Tärkeinpänä jätitte jälkeenne jäljen sydämeen.
”Silloin kun taas kerran kompastun, niin Isän kädet kantaa minut kotiin lepäämään. Älä pelkää vaikka tuuli kylmä on, vaikka pilvet joskus peittää auringon. Sillä siihen suureen syliin saavat juosta lapset maan. Se on turvapaikka parhain, siellä kyynel kuivataan. Sillä siihen suureen syliin mahtuu meistä jokainen, se on ihmeellinen syli Jeesuksen.”
Lainaukset ovat esittämästäni kappaleesta. Kristillinen toivo on sitä, että koskaan ei tarvitse sanoa ”hyvästi”, vaan saamme luottaen sanoa ”näkemiin”.
Sanna Mehtälä
Kirjoittaja työskentelee Alavuden seurakunnassa varhaisnuorisotyönohjaajana.
Molemmat edesmenneet tiesivät jo sairautensa alkuvaiheessa, että parannuskeinoa ei ole, että väistämätön on edessä. Te molemmat saitte hyvästellä läheiset hyvissä voimissa. Nyt kun on aika peittää hautakumpunne kukkasin, aurinko lämmittää jo kovin, linnut laulavat ja hiirenkorvat ovat ilmestyneet puihin.
Viime viikon keskiviikkona esitin työntekijäporukkamme järjestämässä Toivon Pisara-yhteisvastuukonsertissa Pekka Simojen Solina-lapsikuorolle säveltämän ja sanoittaman kappaleen ”Suuri syli”. Laulu ei ollut minulle entuudestaan kovin tuttu, muutaman kerran olin sen kuullut CD-levyltä, mutta jokin ajatuksessa suuresta sylistä veti puoleensa. Sellainenhan Jumala on – suuri syli. Voi kai todeta, että ennen näitä suru-uutisia ei laulu ollut minulle erityisen henkilökohtaisesti merkityksellinen. Kuluneen viikon aikana olen useaan kertaan ajatellut kaikkia niitä läheisiä, joita poismenonne koskettaa. Olisipa kaikilla syli, johon saisi juosta.
Minua on lohduttanut ajatus, että samassa Jumalan sylissä me lepäämme, poisnukkuneet ja minä.
”Jossain on se syli suunnaton, se pesä jonne pikkulinnut turvaan lentää saa. Suojaan sen saa tulla jokainen, kun tuntuu ettei siivet enää jaksa kannattaa. Älä pelkää vaikka tuuli kylmä on, vaikka pilvet joskus peittää auringon. Sillä siihen suureen syliin saavat juosta lapset maan. Se on turvapaikka parhain, siellä kyynel kuivataan. Sillä siihen suureen syliin mahtuu meistä jokainen, se on ihmeellinen syli Jeesuksen.”
Te molemmat turvasitte elämässänne eri tavoin hyvän Jumalan huolenpitoon. Te opetitte arvostamaan elämää, myös vastoinkäymisiä. Te opetitte omalla esimerkillänne, kuinka elämän ei tarvitse olla ilotonta puurtamista, vaan huumorilla ja ilolla pääsee pitkälle. Opetitte arvostamaan omaa peilikuvaa, ei voi olla muuta kuin sitä mitä on.
Viime päivien lämpimät ilmat ovat siirtäneet ajatukset myös lapsuuskesiin. Te otitte mukaan sukuloimaan ja asuntoauton takapenkillä tuli kuultua monenlaisia tarinoita elämästä seikkaillessamme halki kesäisen Suomen. Mieleeni ovat piirtyneet myös lukemattomat uintiretket mummolan takamailla olleelle järvelle – samalle, jossa jo lapsena uitte itse, serkkujen kanssa yökyläilyt ja tärkeät sanat: Olet hyvä juuri tuollaisena.
”Jossain on se syli suunnaton, se paikka jossa uupunut saa uneen painaa pään.
Te pääsitte perille kun kevät oli vielä aavistuksena ikkunan takana, kun muuttolinnut vasta palailivat ja aurinko keräsi voimiaan lämmittääkseen routaista maata. Jätitte jälkeenne ahkerat, työtä tehneet kädet. Tärkeinpänä jätitte jälkeenne jäljen sydämeen.
”Silloin kun taas kerran kompastun, niin Isän kädet kantaa minut kotiin lepäämään. Älä pelkää vaikka tuuli kylmä on, vaikka pilvet joskus peittää auringon. Sillä siihen suureen syliin saavat juosta lapset maan. Se on turvapaikka parhain, siellä kyynel kuivataan. Sillä siihen suureen syliin mahtuu meistä jokainen, se on ihmeellinen syli Jeesuksen.”
Lainaukset ovat esittämästäni kappaleesta. Kristillinen toivo on sitä, että koskaan ei tarvitse sanoa ”hyvästi”, vaan saamme luottaen sanoa ”näkemiin”.
Sanna Mehtälä
Kirjoittaja työskentelee Alavuden seurakunnassa varhaisnuorisotyönohjaajana.
Kommentit
Lähetä kommentti