Jalkapallolla maailma paremmaksi



Entinen jalkapalloilija David Beckham on uransa jälkeen kokeillut monenlaisia juttuja. Hän on työskennellyt urheilu-uransa jälkeen valokuva- ja mainosmallina ja suunnitellut omaa nimeään kantavan deodoranttimalliston. Varmaan hän on ehtinyt tehdä muutakin, mutta uutena aluevaltauksena hän on ollut mukana dokumenttielokuvien tekemisessä.


Eräässä dokumentissa Beckham vierailee eri puolilla maailmaa eri ihmisten, heimojen ja kulttuurien parissa opettaen heille joukkuehenkeä ja terveitä elämäntapoja jalkapallon avulla. Kylän pelatessa ystävyysotteluita suuren tähden kanssa hän samalla opetellee ihmisten tapoja ja kulttuuria. Konsepti ei sinänsä ole uusi tai ihmeellinen. Suuri nimi jalkapallonsa kanssa on kuitenkin ”se juttu” tässä matkailuohjelmassa.

Kierrellessään maailmaa Beckham löytää itsensä Amazonin viidakosta. Hän kohtaa siellä alkuperäisheimon. He ovat hampaisiin asti aseistettuja paikallisilla mukilointivälineillä ja he tulevat katsomaan kalpeanaamaista muukalaista kuvausryhmineen. Aiemmin Beckham oli sanonut: ”Jos minut tunnistetaan, olen todella otettu.”. Näin oli joidenkin heimojen kanssa käynyt, mutta tähän viidakkoon ei sähköpiuhoja oltu vedetty. Kodin sisustustakin hallitsi ennemminkin metsästysvälineet kuin taulu-TV. Tapaaminen oli kuitenkin rauhallinen ja pian päästiinkin jo vaihtamaan ajatuksia.

Koomiseksi tilanteen teki se, että sen lisäksi, että heimolaiset eivät tunteneet Beckhamia, eivät he tietäneet mitään jalkapallostakaan. Siellä fudis-stara sitten koitti selittää, että jalkapallossa potkitaan palloa kahden tolpan väliin. Sanoessaan, että hän tekee sitä työkseen ja saa siitä rahaa, hän saa kuulijat katsomaan toisiaan kysyvästi: Mikä on raha? Mikä on työ? Sellaisia käsitteitä kun ei tässä porukassa ollut. Kaikki arkinen aherrus tehdään yhteisön hyväksi ja hengenpitimiksi. Ei auta muuta kuin todeta: Tämä olikin hieman vaikeampi rasti.

Miten vaikeaa onkaan selittää toiselle jotain sellaista, josta toisella ei ole mitään käsitystä. Miten saisin hänet ymmärtämään, mistä tässä on kyse? Vaikka asia olisi itselle päivänselvä, voi se toiselle tuntua olevan aivan kiertoradan ulkopuolelta tullutta.

Samaan asiaan törmään rippileirillä joka vuosi. Olemme vaikean asian äärellä: Mikä tai kuka Jumala on? Millainen Jumala on? Miten Jumala tulisi ymmärtää? Nämä ovat todella vaikeita kysymyksiä. Miten selittää rajalliselle ihmiselle jostakin mikä on ääretöntä, rajatonta ja ikuista. Kaikkialla, kaikessa, kaiken aikaa, mutta jossa kuitenkin on jotain sellaista, jonka kaltaisia me olemme. Mikä on se henki, jota käsittämättömyydessään kuitenkin voidaan kutsua Isäksi ja jonka varassa me elämme, olemme ja liikumme. Se on kuin yrittäisi puristaa vettä kämmenissään todeten, että vajaaksi jää tämäkin yritys.

Tämä tuntuu välillä samalta kuin yrittäisi selittää kaloille, että on olemassa veden yläpuolista elämää tai Saharassa elämänsä eläneelle, millainen on kesäinen suomalainen järvimaisema. Silti tartun tähän haasteeseen, niin kuin olen tarttunut jo 16 vuotta joka kesä. Milloin isosena, milloin apuohjaajana, milloin työntekijänä.

Vaikka voisi ajatella tämän asian olevan loppuun kaluttu, ei se koskaan jää tylsäksi tai tarkoituksettomaksi. Vaikka rippikoulussa emme voi Jumalaa näyttää, niin että sen voisi käsin tuntea ja silmin nähdä, voimme kuitenkin oppia jotain erityistä. Sillä Jumalan olemassaolo on aivan muuta kuin jonkun olion olemassaolo. Se ei ole jonkun olion tai olennon näkemistä, vaan kaiken näkemistä Jumalan todellisuudesta käsin. Ja tämän voi jokainen itse tuntea ja kokea. Vaikka Jumala jää lopulta salaisuudeksi, voi rippikoulun jälkeen sanoa tietävänsä ainakin jotain varmaa Jumalasta.

Juho Loukasmäki
Kirjoittaja työskentelee nuorisotyönohjaajana Alavuden seurakunnassa.

Kommentit