Olen tänä aluillaan olevana syksynä joutunut vanhempana tilanteeseen, jota kukaan ei toivo omalle kohdalle, mutta joka on valitettavan totta monelle. Tilanteeseen, jonka vuoksi iloinen ja odotettu asia 6-vuotiaamme elämässä, esikoulun aloittaminen, on muuttunut työlääksi ja kurjaksi.
Olen joutunut tilanteeseen, joka tuottaa säälimättä kipua koko perheelle, sillä poikamme on joutunut koulukiusatuksi. Minulle äitinä tämä tilanne herättää monenlaisia, ristiriitaisia tunteita. Huomaan, että en tiedä minkä roolin kautta olen läsnä, kun esikoulupäivän jälkeen kerrot, mitä on tapahtunut. Muistan vielä, miltä tuntui olla kiusattu, yhtä hyvin muistan, miltä tuntui kiusata. Mietin, miten tämä kaikki vaikuttaa sinuun ja tulevaisuuteesi, haluatko lähteä koulutielle, jos ja kun tiedät, että tänäänkin saatat tulla kiusatuksi. Sinua on kiusattu sanoin ja sulkemalla joukosta pois. Huomaan, että sanat ovat satuttaneet. Ne ovat löytäneet kohdan ihosi alla, johon ne ovat jääneet lujasti kiinni. Olet jäänyt leikeistä ulkopuolelle, vetäydyt ja se saa sydämeni särkymään. Et halua että sinua huomataan, ettet joutuisi jälleen silmätikuksi.
Tunteet nousevat pintaan, kun kerrot miten hakeudut yksin koulun pihalla keinumaan. Lohdutan, ja rohkaisen yhä uudelleen kertomaan opettajalle ja meille vanhemmille, jos kiusaaminen jatkuu. Rohkaisen sanomaan kiusaajalle, että hän tekee väärin. Samalla tulen miettineeksi vuosien takaisia tapahtumia ja sitä, miten olen itse ajattelemattomuuttani satuttanut toista. Myöhemmin olen ymmärtänyt jotain aiheuttamastani kivusta, kun olen itse ollut se, jota kiusataan.
Mennyt on mennyttä ja kaikkien osapuolten kanssa sovittua, mutta en ole antanut itselleni lupaa täysin unohtaa. Ja sinua pieni eskarilaiseni, olisin halunnut tältä kokemukselta suojella. Kaikkialle ja kaikkiin tilanteisiin äidin kädet eivät yllä, mutta saan rukoilla ja luottaa, että tilanne hoituu parhain päin ja ilo palaa eskariaamuihin. Esikoulussa on ollut onneksemme kuulevat korvat ja näkevät silmät. Vaikka olen surun murtama, saan luottaen rukoilla, että Taivaan Isä tietää tämän perheemme kipupisteen, ottaa syliin ja lohduttaa.
Miten ajankohtainen onkaan kultainen sääntö, kun olemme jälleen aloittaneet yhteistä arkea kouluissa ja työpaikoilla: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” (Matt.7:12)
Sanna Mehtälä
Kirjoittaja työskentelee varhaisnuorisotyönohjaajana Alavuden seurakunnassa.
Olen joutunut tilanteeseen, joka tuottaa säälimättä kipua koko perheelle, sillä poikamme on joutunut koulukiusatuksi. Minulle äitinä tämä tilanne herättää monenlaisia, ristiriitaisia tunteita. Huomaan, että en tiedä minkä roolin kautta olen läsnä, kun esikoulupäivän jälkeen kerrot, mitä on tapahtunut. Muistan vielä, miltä tuntui olla kiusattu, yhtä hyvin muistan, miltä tuntui kiusata. Mietin, miten tämä kaikki vaikuttaa sinuun ja tulevaisuuteesi, haluatko lähteä koulutielle, jos ja kun tiedät, että tänäänkin saatat tulla kiusatuksi. Sinua on kiusattu sanoin ja sulkemalla joukosta pois. Huomaan, että sanat ovat satuttaneet. Ne ovat löytäneet kohdan ihosi alla, johon ne ovat jääneet lujasti kiinni. Olet jäänyt leikeistä ulkopuolelle, vetäydyt ja se saa sydämeni särkymään. Et halua että sinua huomataan, ettet joutuisi jälleen silmätikuksi.
Tunteet nousevat pintaan, kun kerrot miten hakeudut yksin koulun pihalla keinumaan. Lohdutan, ja rohkaisen yhä uudelleen kertomaan opettajalle ja meille vanhemmille, jos kiusaaminen jatkuu. Rohkaisen sanomaan kiusaajalle, että hän tekee väärin. Samalla tulen miettineeksi vuosien takaisia tapahtumia ja sitä, miten olen itse ajattelemattomuuttani satuttanut toista. Myöhemmin olen ymmärtänyt jotain aiheuttamastani kivusta, kun olen itse ollut se, jota kiusataan.
Mennyt on mennyttä ja kaikkien osapuolten kanssa sovittua, mutta en ole antanut itselleni lupaa täysin unohtaa. Ja sinua pieni eskarilaiseni, olisin halunnut tältä kokemukselta suojella. Kaikkialle ja kaikkiin tilanteisiin äidin kädet eivät yllä, mutta saan rukoilla ja luottaa, että tilanne hoituu parhain päin ja ilo palaa eskariaamuihin. Esikoulussa on ollut onneksemme kuulevat korvat ja näkevät silmät. Vaikka olen surun murtama, saan luottaen rukoilla, että Taivaan Isä tietää tämän perheemme kipupisteen, ottaa syliin ja lohduttaa.
Miten ajankohtainen onkaan kultainen sääntö, kun olemme jälleen aloittaneet yhteistä arkea kouluissa ja työpaikoilla: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” (Matt.7:12)
Sanna Mehtälä
Kirjoittaja työskentelee varhaisnuorisotyönohjaajana Alavuden seurakunnassa.
Kommentit
Lähetä kommentti