On yrittäjän päivä ja siksipä yritänkin kirjoittaa nyt yrittämiseen, työn tekoon ja ihmisen arvomaailmaan liittyvistä asioista.
Jokainen ihminen saa varmasti mallin työn tekoon ja yrittämiseen omasta kodistaan, sen henkisistä ja hengellisistä arvoista. Niitä asioita, joita omassa kodissa on pidetty arvossa, helposti itsekin myöhemmin arvostaa ja pitää ikään kuin oikeina, elämään kuuluvina asioina.
Itselleni nousee mieleen oma edesmennyt isäni, jonka kuolemasta tulee ensi vuonna kuluneeksi jo kymmenen vuotta. Ahkera, sitkeä, eteläpohjalainen maatalousyrittäjä, jolla olisi ollut nuoruudessa ehkä haaveita ja lahjoja muullekin opintielle, mutta vanhemmilla ei ollut silloin varaa kustantaa. Aikuisiällä isäni kylläkin kouluttautui metsätyönjohtoalalle, mutta palasi isännäksi ja jatkajaksi kotitilalle oman isänsä kuoltua.
Maatalousyrittäjän työssä isäni kertoi pitävänsä muun muassa työn luonnonläheisyydestä ja vapaudesta, että pystyy itse suunnittelemaan, milloin tekee töitä. Omalla kohdallani kanttorin työssä pidän sitä myös yhtenä hyvänä puolena työajattomassa työssä. Kun työaikoja ei ole, tuo se työhön tietysti myös omat haasteensa: milloin teen työtä ja kuinka paljon teen työtä, koska lepään ja niin edelleen.
Jokaisen ihmisen olisi varmaan hyvä pyrkiä kohtuullisuuteen työn teossa ja muistaa yhä edelleen voimassa oleva Raamatun kolmas käsky: Muista pyhittää lepopäivä. Tämä käsky on valitettavasti monilta unohtunut tänä päivänä. Raamatussa sanotaan muun muassa, kuinka ”sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten” (Mark. 2:27). Yrittäjän työssäkin voi olla vaarana tempautua kovin työn imuun ja olla töissä ja tavoitettavissa 24/7. Tänä päivänä kun työt on vielä helppo kantaa mukanaankin kaikkialle puhelimen ja tietokoneen välityksellä.
Isäni viljeli monenlaisia sanontoja. Yksi usein käytetty sanonta oli ”vie mennessäs ja tuo tullessas”. Tällä sanonnalla varmaan pyrittiin helpottamaan kotonani arkea ja sen suunnittelua. Samoin väliin kehotettiin, ettei mentäisi ”kahta kättä heittäen”. Jos oli jotain, mihin tarttua ja ikään kuin viedä mennessään, näin neuvottiin tekemään ja auttamaan samalla myös muita. Työn ääressä isäni saattoi todeta myös, että ”käskemättä kiinni”. Tällä sanonnalla isäni tahtoi opastaa meitä lapsia varmasti ahkeruuteen ja huomaamaan, missä olisi töitä tehtävänä ilman, että tarvitsisi kovin patistaa. Jos kotonani ei arvostettu kovin sitä, että työn ääressä seistään joutilaina, ikään kuin ”tumput suorassa”, huomaan, etten itsekään sitä arvosta.
Lapselleni olen joutunut myös opettamaan työhön ja sen tekoon liittyviä asioita. Lapsi voisi tykätä, että vanhemmat olisivat aina kotona. Meidän Aatukin on joskus valitellut, että ”miksi sä taas meet töihin”. Lapselle on pitänyt selittää, miksi vanhemmat käyvät töissä. Kaksivuotiaana meidän Aatu myös eräänä sunnuntaiaamuna totesi, kun äiti oli lähdössä kirkkoon, että ”ei oo Aatu ollut pitkään aikaan töissä”. Lapsi ymmärsi, että jos hän käy kirkossa, hän käy siellä töissä, niin kuin äitikin yleensä.
Siunatuksi lopuksi vielä jokunen ajatus työn siunauksesta. Työtä voi tehdä paljon tai vähän, mutta aina voi rukoilla myös työlleen siunausta. ”Ja vaikka varhain nousemme ja uurastamme yöhön, ei pelkkä ahkeruutemme tuo menestystä työhön. Vaan työ jos tehdään uskossa rukoillen voimaa Herralta, ei puutu siunausta.” (v. 582:4) Siunausta sinunkin päivääsi ja arkeesi, kaikkeen yrittämiseesi!
Paula Setälä
Kirjoittaja toimii kanttorina Alavuden seurakunnassa.
Jokainen ihminen saa varmasti mallin työn tekoon ja yrittämiseen omasta kodistaan, sen henkisistä ja hengellisistä arvoista. Niitä asioita, joita omassa kodissa on pidetty arvossa, helposti itsekin myöhemmin arvostaa ja pitää ikään kuin oikeina, elämään kuuluvina asioina.
Itselleni nousee mieleen oma edesmennyt isäni, jonka kuolemasta tulee ensi vuonna kuluneeksi jo kymmenen vuotta. Ahkera, sitkeä, eteläpohjalainen maatalousyrittäjä, jolla olisi ollut nuoruudessa ehkä haaveita ja lahjoja muullekin opintielle, mutta vanhemmilla ei ollut silloin varaa kustantaa. Aikuisiällä isäni kylläkin kouluttautui metsätyönjohtoalalle, mutta palasi isännäksi ja jatkajaksi kotitilalle oman isänsä kuoltua.
Maatalousyrittäjän työssä isäni kertoi pitävänsä muun muassa työn luonnonläheisyydestä ja vapaudesta, että pystyy itse suunnittelemaan, milloin tekee töitä. Omalla kohdallani kanttorin työssä pidän sitä myös yhtenä hyvänä puolena työajattomassa työssä. Kun työaikoja ei ole, tuo se työhön tietysti myös omat haasteensa: milloin teen työtä ja kuinka paljon teen työtä, koska lepään ja niin edelleen.
Jokaisen ihmisen olisi varmaan hyvä pyrkiä kohtuullisuuteen työn teossa ja muistaa yhä edelleen voimassa oleva Raamatun kolmas käsky: Muista pyhittää lepopäivä. Tämä käsky on valitettavasti monilta unohtunut tänä päivänä. Raamatussa sanotaan muun muassa, kuinka ”sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten” (Mark. 2:27). Yrittäjän työssäkin voi olla vaarana tempautua kovin työn imuun ja olla töissä ja tavoitettavissa 24/7. Tänä päivänä kun työt on vielä helppo kantaa mukanaankin kaikkialle puhelimen ja tietokoneen välityksellä.
Isäni viljeli monenlaisia sanontoja. Yksi usein käytetty sanonta oli ”vie mennessäs ja tuo tullessas”. Tällä sanonnalla varmaan pyrittiin helpottamaan kotonani arkea ja sen suunnittelua. Samoin väliin kehotettiin, ettei mentäisi ”kahta kättä heittäen”. Jos oli jotain, mihin tarttua ja ikään kuin viedä mennessään, näin neuvottiin tekemään ja auttamaan samalla myös muita. Työn ääressä isäni saattoi todeta myös, että ”käskemättä kiinni”. Tällä sanonnalla isäni tahtoi opastaa meitä lapsia varmasti ahkeruuteen ja huomaamaan, missä olisi töitä tehtävänä ilman, että tarvitsisi kovin patistaa. Jos kotonani ei arvostettu kovin sitä, että työn ääressä seistään joutilaina, ikään kuin ”tumput suorassa”, huomaan, etten itsekään sitä arvosta.
Lapselleni olen joutunut myös opettamaan työhön ja sen tekoon liittyviä asioita. Lapsi voisi tykätä, että vanhemmat olisivat aina kotona. Meidän Aatukin on joskus valitellut, että ”miksi sä taas meet töihin”. Lapselle on pitänyt selittää, miksi vanhemmat käyvät töissä. Kaksivuotiaana meidän Aatu myös eräänä sunnuntaiaamuna totesi, kun äiti oli lähdössä kirkkoon, että ”ei oo Aatu ollut pitkään aikaan töissä”. Lapsi ymmärsi, että jos hän käy kirkossa, hän käy siellä töissä, niin kuin äitikin yleensä.
Siunatuksi lopuksi vielä jokunen ajatus työn siunauksesta. Työtä voi tehdä paljon tai vähän, mutta aina voi rukoilla myös työlleen siunausta. ”Ja vaikka varhain nousemme ja uurastamme yöhön, ei pelkkä ahkeruutemme tuo menestystä työhön. Vaan työ jos tehdään uskossa rukoillen voimaa Herralta, ei puutu siunausta.” (v. 582:4) Siunausta sinunkin päivääsi ja arkeesi, kaikkeen yrittämiseesi!
Paula Setälä
Kirjoittaja toimii kanttorina Alavuden seurakunnassa.
Kommentit
Lähetä kommentti