Sanalla sanoen

Työhöni kuuluu tasaisin väliajoin pitää puhe tai opetus jossakin seurakunnan tilaisuudessa. Tilaisuuden jälkeen osa ihmisistä jää kiittelemään järjestelyistä tai saamastaan opetuksesta. Suurin osa lähtee kotiin katsomaan kymppiuutisia. Erään kerran luokseni tuli seurakuntalainen, joka sanoi:
”Sinä puhuit hyvin. Rauhallisesti ja luontevasti. Sinä voisit puhua enemmänkin.”

Sujuva puhuminen ja esiintyminen suurelle yleisölle ovat olleet pinnalla nyt kun hiphop-artisti Cheek lopetti uransa. Hänestä tehdyssä elokuvassa kerrotaan, miten hän leikittelee sanoilla ja niiden lausumisella. Hiphopissa pelkkä riimittely ei riitä, vaan lauseet pitää myös osata sanoa nopeasti ja soljuvasti. Juuri sanojen hallinta on se juttu.

Ennen kuin Cheekistä oli kukaan kuullutkaan mitään oli lapsuudessani lama-ajan 90-luvulla pinnalla erikoisesta sanataituroinnistaan tunnettu laulaja John Larkin, taiteilijanimeltään Scatman. Larkin oli alkuaan jazz-muusikko, mutta ryhtyi tekemään 90-luvulla eurodancea. Hän tuli tunnetuksi hittibiiseistään Scatman ja Scatman's world. Hänen biiseissään ominaista oli tavuilla ja sanoilla leikittely.





Sana ei ollut aina ollut Larkinilla hallussa. Hän nimittäin soitti alunperin jazz-orkestereissa pianoa, koska koki sillä pystyvänsä ilmaisemaan itseään ilman sanoja. Kun hänelle ehdotettiin laulamista, hän epäili siihen ryhtymistä, koska änkytti. Hän oli kuitenkin löytänyt jo lapsena scat-laulannan. Siinä laulaessa ei käytetä sanoja, vaan merkityksettömiä tavuja. Tästä harrastuksestaan hän oli saanut helpotusta ahdistukseen, jota koki ikätovereiden harjoittamasta kiusaamisesta.

Eräässä dokumentissa Larkin kertoo, että hän alkoi tehdä biisejä rohkaistaakseen änkyttäviä lapsia. Juuri siksi hittibiissä Scatman kertosäe koostuu vain tavuista, joita lausutaan nopeasti ja hauskasti. Vaikka moni luulee tätä laulamiseksi, ei se ole muuta kuin harjoitus, jonka kaltaisia puheterapiassakin tehdään. Tai ainakin tehtiin, kun minä olin sellaisessa.

John Larkinin tapaan minäkään en ollut sosiaalinen enkä pitänyt esiintymisestä enkä puhumisesta, koska änkytin ollessani lapsi. Sellaiset esiintymistilanteet, joissa nyt olen viikoittain, olisivat olleet alakouluikäiselle Juholle kauhistus. Yhteinen aapisen lukeminen oli hirveää, koska koko luokka seurasi, kun en änkytykseltäni saanut luettua kahta lausetta pidemmälle. Puhumattakaan kulttuurikilpailuista, joissa lausuttiin runoja luokan edessä. Nämä tilanteet tukahduttivat haluni esiintyä missään ja milloinkaan puhumalla.

Pohjalta voi kuitenkin aina nousta vain ylöspäin. Eräänä päivänä äitini osti minulle C-kasetin, jossa oli erikoista laulua. Tämän kasetin nimikkobiisissä lauletaan englanniksi näin:

”Kaikki änkyttävät tavalla tai toisella
joten kuules tätä
älä anna minkään lannistaa sinua
jos Scatman pystyy, pystyt sinäkin

Kaikki sanovat, että Scatman änkyttää,
mutta ei silloin, kun hän laulaa.
Kerronpa nyt jotain, mitä sinä et tiedäkään:
änkytys ja scat-laulu ovat itseasiassa sama asia.”


Scatmanin laulut auttoivat sanojen hallinnassa ikään kuin leikin kautta. Kävin puheterapiaa kolme vuotta ja sillä sain änkyttämisen haltuun, mutta se ei kuitenkaan poistunut minusta. Enkä usko, että se koskaan poistuu. Yhä edelleen ja joka päivä kohtaan sanoja, jotka takertuvat kurkkuun kuin purkka tukkaan. Nykyään korjaan tilanteen miettimällä vaikean sanan tilalle synonyymin niin kuin puheterapiassa opetettiin. Tämä on ainakin tuonut sen hyvän puolen, että lukion äidinkielen opettaja kehui kerran puhe-esitystäni sanallisesti rikkaaksi.

Juho Loukasmäki
Kirjoittaja toimii nuorisotyönohjaajana Alavuden seurakunnassa.

Kommentit