Tiedätkö rehellisen ja totuudenmukaisen vastauksen otsikon kysymykseen? Otsikon kysymys on mahtavan duon Even ja Ossin tuoreesta laulusta nimeltään Napapiiri. Kannattaa etsiä kuunneltavaksi vaikka Spotifysta :) Laulussa lauletaan siitä, miten luonnollisesti ihminen osaa keskittyä omiin asioihinsa: omiin ongelmiinsa ja omiin iloihinsa. Tätä laulussa tarkoitetaan ”omaan napaan tuijottamisella”. Kertosäkeen ajatuksesta ihan varmasti jokainen saa kiinni:
”Olen jo keksinyt monta tapaa tuijotella omaa napaa,
peilin kautta tai suoraan alas vain.
Siitä ei siis kysyttävää, sen sijaan on yllättävää,
kuinka vaikeaa on nähdä napapiirin taa.”
Kun kuulin tämän laulun ensimmäsen kerran, ajattelin, että miten oikeassa lauluntekijä onkaan ja miten näppärästi hän on lauluun mielestäni saanut kiteytettyä jotain vaikeudesta olla lähimmäisen osassa, kuuntelijan roolissa. Kuunnella, nähdä ja kohdata lähimmäisiä.
Ainakin itsestäni tuntuu toisinaan, että napapiirin taakse eli toisen ihmisen elämän asioihin, hänen kipukohtiinsa ja ilonaiheisiinsa on monesti valovuosien matka. Välillä tuntuu, että emme oikein osaa, uskalla tai aina ehkä edes halua kysyä, nähdä, ymmärtää tai kohdata. Huomattavasti helpompi tie on pyöriä omissa ympyröissään ja ajatuksissaan, omissa rooleissaan ja sosiaalisissa kuplissaan ja ryhmissään. Vaikeampi tie on haluta nähdä ja ymmärtää toisen ihmisen näkökulmaa ja elämää, kunnioittaa ja rakastaa toista ihmistä, jakaa lähimmäisensä ilot ja surut - ja ennen kaikkea - kulkea edes hetken ajan toisen ihmisen vierellä. Palkinto vierelläkulkemisen tiellä on kuitenkin kohtaaminen ja yhteys ja ymmärrys. Lauluntekijäkin kipuilee tämän asian kanssa ja kysyykin laulussaan:
”Hankkisiko joku vielä joskus tälle lasit, joilla näkee nenää pidemmälle
ja huomaa myöskin sen, mitä tahtois nähdä en?
Olen jo keksinyt monta tapaa tuijotella omaa napaa.
Voisko uskaltaa katsoo napapiirin taa?”
Ajattelen, että aito kohtaaminen ei kuitenkaan onnistu, jos emme opi näkemään ja kuuntelemaan toinen toistamme. Kuka antaisi meille sellaiset silmälasit, joilla voisi toisen ihmisen nähdä? Omasta lapsuudestani muistan hyvin Elma Aaltosen kirjoittaman hyvän lastenkirjan Anna kulkee enkelin kanssa. Tuossa kirjassa pieni viisivuotias Anna-tyttö saa nähdä oikean enkelin, joka vie hänet ensin Jeesuksen luokse. Jeesukselta Anna saa nenälleen Rakkauden Silmälasit, joiden läpi Anna näkee ihmiset niin kuin Jeesus heidät näkee ja kohtaa. Joskus lastenkirjan opetus ja viisaus jää mieleen kultajyväksi ja muistuu mieleen silloin kun Rakkauden Silmälaseja tarvitaan. Joskus muistan kuulleeni myös hyvän mietteen tähän liittyen: Katso itseesi, niin juutut. Katso toisiin, niin suutut. Katso Jeesukseen, niin muutut.
Rakkauden Silmälaseja pyytäen,
Sanna Loukasmäki
Kirjoittaja työskentelee suntiona Alavuden seurakunnassa.
”Olen jo keksinyt monta tapaa tuijotella omaa napaa,
peilin kautta tai suoraan alas vain.
Siitä ei siis kysyttävää, sen sijaan on yllättävää,
kuinka vaikeaa on nähdä napapiirin taa.”
Kun kuulin tämän laulun ensimmäsen kerran, ajattelin, että miten oikeassa lauluntekijä onkaan ja miten näppärästi hän on lauluun mielestäni saanut kiteytettyä jotain vaikeudesta olla lähimmäisen osassa, kuuntelijan roolissa. Kuunnella, nähdä ja kohdata lähimmäisiä.
Ainakin itsestäni tuntuu toisinaan, että napapiirin taakse eli toisen ihmisen elämän asioihin, hänen kipukohtiinsa ja ilonaiheisiinsa on monesti valovuosien matka. Välillä tuntuu, että emme oikein osaa, uskalla tai aina ehkä edes halua kysyä, nähdä, ymmärtää tai kohdata. Huomattavasti helpompi tie on pyöriä omissa ympyröissään ja ajatuksissaan, omissa rooleissaan ja sosiaalisissa kuplissaan ja ryhmissään. Vaikeampi tie on haluta nähdä ja ymmärtää toisen ihmisen näkökulmaa ja elämää, kunnioittaa ja rakastaa toista ihmistä, jakaa lähimmäisensä ilot ja surut - ja ennen kaikkea - kulkea edes hetken ajan toisen ihmisen vierellä. Palkinto vierelläkulkemisen tiellä on kuitenkin kohtaaminen ja yhteys ja ymmärrys. Lauluntekijäkin kipuilee tämän asian kanssa ja kysyykin laulussaan:
”Hankkisiko joku vielä joskus tälle lasit, joilla näkee nenää pidemmälle
ja huomaa myöskin sen, mitä tahtois nähdä en?
Olen jo keksinyt monta tapaa tuijotella omaa napaa.
Voisko uskaltaa katsoo napapiirin taa?”
Ajattelen, että aito kohtaaminen ei kuitenkaan onnistu, jos emme opi näkemään ja kuuntelemaan toinen toistamme. Kuka antaisi meille sellaiset silmälasit, joilla voisi toisen ihmisen nähdä? Omasta lapsuudestani muistan hyvin Elma Aaltosen kirjoittaman hyvän lastenkirjan Anna kulkee enkelin kanssa. Tuossa kirjassa pieni viisivuotias Anna-tyttö saa nähdä oikean enkelin, joka vie hänet ensin Jeesuksen luokse. Jeesukselta Anna saa nenälleen Rakkauden Silmälasit, joiden läpi Anna näkee ihmiset niin kuin Jeesus heidät näkee ja kohtaa. Joskus lastenkirjan opetus ja viisaus jää mieleen kultajyväksi ja muistuu mieleen silloin kun Rakkauden Silmälaseja tarvitaan. Joskus muistan kuulleeni myös hyvän mietteen tähän liittyen: Katso itseesi, niin juutut. Katso toisiin, niin suutut. Katso Jeesukseen, niin muutut.
Rakkauden Silmälaseja pyytäen,
Sanna Loukasmäki
Kirjoittaja työskentelee suntiona Alavuden seurakunnassa.
Kommentit
Lähetä kommentti