Kommentti rikkoo hiljaisuuden ja muut
ryhmäläiset huokaisevat helpotuksesta. Vihdoinkin joku sanoi se ääneen. Vuoden
raskaimmat juhlapyhät, jotka mieluusti voisi hypätä yli kokonaan. Lattiaa
tuijottava nainen kertoo, kuinka joulunpyhät vain korostavat sitä raskasta
menetystä, jonka hän oli vuosia sitten joutunut kokemaan. Rakas ihminen loistaa
poissaolollaan nostaen surua ja kaipausta pintaan. Paljon voimakkaampana ja
kipeämpänä, kuin vuoden muina päivinä.
Mies hänen vieressään jatkaa kertoen,
että on viettänyt jo lukuisia joulunpyhiä täysin yksin. Välit perheeseen ovat
katkenneet, eikä edes jouluna kukaan soita tai käy vierailulla. Totaalinen
hiljaisuus hänen kodissaan on niin musertavaa, että hitaasti etenevät
joulunpyhät kuluvat kahvikupin ja nenäliinapaketin ääressä. Miksi leipoa,
koristella tai ostaa lahjoja, jos ei ole ketään kenen vuoksi niin tehdä?
”Olen ollut vuosikymmeniä raittiina,
mutta joka ikinen joulu olen lähellä ratketa uudestaan.” Nainen pyyhkii
silmäkulmistaan kyyneleitä ja kertoo, kuinka joulunpyhät palauttavat mieleen
raskaita muistoja. Joululaulut, erilaiset tuoksut ja ruoat tekevät olotilasta
lähes sietämättömän. Ne edustavat hänelle pelkoa ja turvattomuutta, eivät
yhdessäoloa ja turvallisuutta. Kauan sitten tapahtui jotain, joka muutti hänen
tulevat joulunsa. Ilon ja kiitoksen juhlasta tuli musta surun ja epätoivon
päivä.
Tuntuu helpottavalta sanoa se ääneen;
joulu ei ole minulle helppoa aikaa. Jouluun ladataan valtavasti odotuksia ja
määritelmiä siitä, minkälaisen sen pitäisi olla. Joulu on yhdessäolon,
rentoutumisen ja juhlan aikaa. Mutta entä jos ei pystykään siihen? Entä jos
joulunaika onkin vuoden raskain ajanjakso? Mistä löytää iloa ja kiitollisuutta
silloin, kun sitä ei yksinkertaisesti tunnu olevan?
Pohdimme asiaa kukin mielessämme, kunnes
kyynelten keskeltä ryhmän hiljaisin jäsen alkaa puhua. ”Olen aina luullut, että
olen ainoa, joka on jouluna yksinäinen ja surullinen. Ettei kukaan ymmärrä,
miksi joulunaika ahdistaa. Mutta tänään ymmärsin, etten ole tunteideni kanssa
yksin. Minulla on lupa tuntea surua ja ikävää. Tekin tunnette sitä. Ja jo sen
näkeminen ja kuuleminen auttavat jaksamaan tulevien joulupyhien ylitse.” Kasvomme kääntyvät vienoon hymyyn. Tuon paremmin ei kukaan meistä olisi voinut asiaa ilmaista.
Kun ryhmä päättyy ja puemme eteisessä
ulkovaatteita, tapahtuu jotain odottamatonta. Emme aina edes katso toisiamme silmiin
tai saati kättele, mutta tänään jokainen yhtyy lämpöiseen halaukseen toisen
kanssa. Tuo läheisyyden hetki kertoo kaiken oleellisen; sinä et ole enää
yksin. Monet muutkin kipuilevat menneisyyden tai nykyisyyden tapahtumien
kanssa, jotka luovat raskaan varjon joulunpyhien ylle. Kuitenkin tänään
ahdistuksen takaa pilkahti kiitollisuus ja toivo. Joku ymmärtää, joku uskoo ja
kuuntelee. Ja jo se saa joulunajan tuntumaan tänä vuonna erilaiselta.
Sini Kirvesmäki
kirjoittaja työskentelee Alavuden seurakunnan lastenohjaajana
kirjoittaja työskentelee Alavuden seurakunnan lastenohjaajana
Kommentit
Lähetä kommentti