Raskasta joulua






"Joulu on ehkä vuoden raskainta aikaa.”

Kommentti rikkoo hiljaisuuden ja muut ryhmäläiset huokaisevat helpotuksesta. Vihdoinkin joku sanoi se ääneen. Vuoden raskaimmat juhlapyhät, jotka mieluusti voisi hypätä yli kokonaan. Lattiaa tuijottava nainen kertoo, kuinka joulunpyhät vain korostavat sitä raskasta menetystä, jonka hän oli vuosia sitten joutunut kokemaan. Rakas ihminen loistaa poissaolollaan nostaen surua ja kaipausta pintaan. Paljon voimakkaampana ja kipeämpänä, kuin vuoden muina päivinä.

Mies hänen vieressään jatkaa kertoen, että on viettänyt jo lukuisia joulunpyhiä täysin yksin. Välit perheeseen ovat katkenneet, eikä edes jouluna kukaan soita tai käy vierailulla. Totaalinen hiljaisuus hänen kodissaan on niin musertavaa, että hitaasti etenevät joulunpyhät kuluvat kahvikupin ja nenäliinapaketin ääressä. Miksi leipoa, koristella tai ostaa lahjoja, jos ei ole ketään kenen vuoksi niin tehdä?

”Olen ollut vuosikymmeniä raittiina, mutta joka ikinen joulu olen lähellä ratketa uudestaan.” Nainen pyyhkii silmäkulmistaan kyyneleitä ja kertoo, kuinka joulunpyhät palauttavat mieleen raskaita muistoja. Joululaulut, erilaiset tuoksut ja ruoat tekevät olotilasta lähes sietämättömän. Ne edustavat hänelle pelkoa ja turvattomuutta, eivät yhdessäoloa ja turvallisuutta. Kauan sitten tapahtui jotain, joka muutti hänen tulevat joulunsa. Ilon ja kiitoksen juhlasta tuli musta surun ja epätoivon päivä.

Tuntuu helpottavalta sanoa se ääneen; joulu ei ole minulle helppoa aikaa. Jouluun ladataan valtavasti odotuksia ja määritelmiä siitä, minkälaisen sen pitäisi olla. Joulu on yhdessäolon, rentoutumisen ja juhlan aikaa. Mutta entä jos ei pystykään siihen? Entä jos joulunaika onkin vuoden raskain ajanjakso? Mistä löytää iloa ja kiitollisuutta silloin, kun sitä ei yksinkertaisesti tunnu olevan?

Pohdimme asiaa kukin mielessämme, kunnes kyynelten keskeltä ryhmän hiljaisin jäsen alkaa puhua. ”Olen aina luullut, että olen ainoa, joka on jouluna yksinäinen ja surullinen. Ettei kukaan ymmärrä, miksi joulunaika ahdistaa. Mutta tänään ymmärsin, etten ole tunteideni kanssa yksin. Minulla on lupa tuntea surua ja ikävää. Tekin tunnette sitä. Ja jo sen näkeminen ja kuuleminen auttavat jaksamaan tulevien joulupyhien ylitse.” Kasvomme kääntyvät vienoon hymyyn. Tuon paremmin ei kukaan meistä olisi voinut asiaa ilmaista. 

Kun ryhmä päättyy ja puemme eteisessä ulkovaatteita, tapahtuu jotain odottamatonta. Emme aina edes katso toisiamme silmiin tai saati kättele, mutta tänään jokainen yhtyy lämpöiseen halaukseen toisen kanssa. Tuo läheisyyden hetki kertoo kaiken oleellisen; sinä et ole enää yksin. Monet muutkin kipuilevat menneisyyden tai nykyisyyden tapahtumien kanssa, jotka luovat raskaan varjon joulunpyhien ylle. Kuitenkin tänään ahdistuksen takaa pilkahti kiitollisuus ja toivo. Joku ymmärtää, joku uskoo ja kuuntelee. Ja jo se saa joulunajan tuntumaan tänä vuonna erilaiselta.

Sini Kirvesmäki

kirjoittaja työskentelee Alavuden seurakunnan lastenohjaajana





Kommentit