Olen muutaman kerran elämässäni muuttanut uudelle paikkakunnalle
asumaan ja hetimmiten etsiytynyt tutustumaan uuteen kirjastoon ja sen
tarjoamiin lukuisiin ja vielä lukemattomiin maailmoihin, joihin kirjojen ja
lehtien lukeminen, musiikin kuunteleminen ja elokuvien katseleminen voivat
viedä. Kirjastossa mieleni rauhoittuu, ja omat lapsenikin olen jo pienestä
pitäen totuttanut kirjaston aktiivisiksi käyttäjiksi. Omasta lapsuudestanikin
olen mielelläni etsiytynyt kirjastoon usein koulun jälkeen ja viettänyt siellä
aikaa kirjoja lainaten ja lueskellen sekä tietoa etsien.
Lukeminen harrastuksena rauhoittaa ja antaa mahdollisuuden kurkistaa ja
pohtia erilaisia ihmisen elämäntarinoita ja ikään kuin elää monta erilaista
elämää. Historiallisen romaanin antama oivallus voikin olla vertaansa vailla,
ja auttaa suhteuttamaan omaa elämäänsä siihen, millaista vaikkapa esi-isiemme
ja -äitiemme elämä on ollut. Ennenkin on eletty ja vaikeuksista ja haasteista menty eteenpäin aina jollakin tavalla. ”Minä en ole ensimmäinen, joka
ihmisen polkua käy...” kuten Pekka Simojokikin kuvailee laulussaan.
Yhä tänään myös kirkko on monelle turvapaikka, jo ihan rakennuksena. Toivottavasti seurakunnan eri tilaisuuksissa jokainen voi tulla turvallisesti
Pyhän koskettamaksi, puhuteltavaksi ja osalliseksi hyvästä Pyhästä,
yksinäisyydestä yhteyteen Pyhän ja toisten ihmisten kanssa. Kristillinen usko
ja kotikirkon sananjulistus on ollut
monelle esi- ja isovanhemmalle jo ennen meitä tärkeä turvallisuutta ja
voimaa antava asia. Kotikirkosta on haluttu pitää hyvää huolta, sekä nähdä se
kallisarvoisena ja vaalimisen arvoisena. Saako se olla sitä edelleen meidän lapsille ja lapsenlapsillekin?
Samalla kun kotikirkko ja seurakuntamme on kodinomainen paikka meille,
toivon, että osaamme toivottaa tähän kotikirkkoomme tervetulleeksi erityisesti
pienimmät ja heikoimmat, turvattomat ja elämässään epäonnistuneet, epäilijät ja etsijät. Martti Lutherin esittämä
vertauskuva kirkosta suurena syntisten sairaalana, jossa Kristus itse on
lääkärinä, puhuttelee minua edelleen.Voisipa kirkko ja kristillinen usko olla
yhä uusien ihmisten turvapaikka sukupolvesta ja eri elämänvaiheista toiseen.
Sanna Loukasmäki
kirjoittaja työskentelee suntiona Alavuden
seurakunnassa
Kommentit
Lähetä kommentti