Henkilövahinko aiheuttaa viivästymisen

Olen ollut alkuviikon koulutuksessa. Keskiviikko on kotiinpaluun päivä. Järvenpäästä tutuksi käyneestä kirkon koulutuskeskuksesta matka Etelä-Pohjanmaalle sujuu parhaiten junalla. R-junalla ensin Tikkurilaan ja siitä sitten isomman vempeleen kyydissä Seinäjoelle, jossa rakas puoliso odottelee reissulta palaavaa. Kotimatkalle lähtee mukaan uusia eväitä organisaation johtamiseen ja konsultointiin. Takana on hyvä kolmen päivän paketti, kotiin on mukava palata.

Kotimatka ei ala toivotulla tavalla. Junaliikenteessä on häiriö. Voi ei. Kuulostelen itseäni, kuinka pitkään viivytykseen olisin valmis tuskastumatta. Konduktööri kertoo viivästymisen syyn yllättävän yksityiskohtaisesti. Henkilövahinko aiheuttaa häiriötä junaliikenteeseen. Arvelen, että tämä ei voi tarkoittaa muuta kuin sitä, että ihminen on jäänyt junan alle.

Ajelemme hiljalleen kohti Tikkurilaa. Ohitamme onnettomuuspaikan. Arveluni oli oikea.

Huomaan miettiväni viestiä, joka meille matkustajille annetaan. Viivästymisen syynä on henkilövahinko. Viesti pitää sisällään sen, että nyt junayhtiö ei ole mokannut, kalusto ei ole hajonnut, sähköt eivät ole menneet poikki, raide ei ole hajonnut. Vastuu viivästymisestä on sen ihmisen, joka käveli raiteille. Nyt ei siis voi syyttää liikennöitsijää. Tämä tulee selväksi karulla tavalla.

Yhtäältä ymmärrän, että viestinnän on oltava täsmällistä, jotta maine ei saa kolausta. Arvelen, että tiedottaminen on tarkasti mietitty ja sillä on perusteensa. Mutta, olisiko tämän voinut ilmaista jollain muulla tavalla? Olisiko viestiin mahtunut vielä jonkinlainen pahoittelu? Kyseessä oli kuitenkin jonkun isä tai äiti, sisko tai veli, lapsi, ystävä tai työkaveri. Valitettava henkilövahinko aiheuttaa viivästymistä?

Toisaalta huomaan miettiväni, oliko tämä sittenkin hyvä tiedote. Kuoleman todellisuus ja ihmiselämän vaikeus keskelle tulee yllättäen keskelle tärkeää liikematkaa, arkista kotimatkaa tai vapaa-ajan reissua? Edes hetkeksi? Elämä on vaikeaa hyvin monelle, joillekin aivan liian raskasta.

Päätin kirjoittaa tämän blogin kahdesta syystä. Yksi näistä syistä ei ole tiedotteen muoto ja vastuun sysääminen radalla kulkeneelle. Se on nyt kuitenkin sivuseikka, joskin miettimisen arvoista sekin.

Ensimmäinen syy on se, että tahdon ottaa lämpimästi osaa niiden suruun ja järkytykseen, jotka joutuivat luopumaan rakkaastaan näin ikävällä tavalla. Tai ovat joutuneet joskus muulloin luopumaan. Äkillisesti ja järkyttävällä tavalla. Voimia ja siunausta teille, lohdutusta. Teillä on käsillä raskaat ajat. Haluan edes hetken kantaa teitä rukouksin.

Toinen syy on se, että tahdon tavoittaa sinut, joka mietit oman elämäsi tarkoituksettomuutta tai jopa sen päättämistä. Ethän tee itsellesi mitään. Lupaathan vielä hakea apua. Kerrothan läheisillesi, kuinka paha sinulla on olla. Jospa kuitenkin päättäisit vielä jatkaa, sinun elämälläsi on merkitys. Sinäkin olet ihme, suuri ihme, niin kuin Isossa kirjassa sanotaan.    

Jussi Peräaho

kirjoittaja työskentelee Alavuden seurakunnan kirkkoherrana