Ole minulle



Viime sunnuntain psalmin 31 sanapari ”ole minulle”, on jäänyt mieleeni. Tänään vietämme Tuhkakeskiviikkoa ja suuri osa kristikunnasta aloittaa paaston. Meille suomalaisille paastoaminen ja jäänyt hieman vieraaksi ja vähäisemmäksi. Kirkkovuodessa lähdemme seuraamaan Jeesuksen viimeisiä vaiheita, matkaa kohti Golgataa. Matka vie meidät suruun ja murheeseen, mutta johtaa myös pääsiäisen iloon ja riemuun ylösnousemuksesta.




Sosiaalisen median seuraaminen on osa nykyaikaista työntekoa. Viime päivinä kirkollisilla somekanavilla on kyselty paastolupauksia. Millainen on paastolupauksesi? Oma paastolupaukseni on hakeutua hiljaisuuteen ja tehdä vastuullisempia valintoja mm. ruokapöytään. Mitä tämä sitten tarkoittaa kohdallani? Haluan arjen pienillä valinnoilla muuttaa elämäntapaani entistä vastuullisempaa suuntaan, haluan elämäntapani olevan kestävämpi. Hakeutumalla hiljaisuuteen raivaan elämästäni pois jotain sellaista, joka vie aikaa hiljentymiseltä Jumalan edessä. Haluan antaa tilaa Jumalasuhteen hoitamiselle. Haluan pohtia onko elämäni suunta oikea.
Paastoamisessa on kyse elämän yksinkertaistamisesta, mutta erityisesti tilan tekemisestä Jumalalle. Sen tilan tekemisestä, jossa voin huokaista psalmin sanoin ”ole minulle”.  Tämä sanapari jäi itselleni elämään viime viikon päivärippikoulun jälkeen. Lukiessani laskiaissunnuntain tekstejä saarnaa varten törmäsin toistuvasti ajatukseen, että lähimmäistä on autettava Jeesuksen esimerkin mukaan. Päivärippikoulussa opettelimme nuorten kanssa yhdessä kristinuskon perusasioita ja ulkoläksyjä, luimme yhdessä Raamattua ja hiljennyimme rukoushelmien ääressä, musisoimme, vakavoiduimme ja nauroimme vedet silmissä. Nuorilta saatu palaute kantaa meitä työntekijöitä, me olimme heitä varten ja he kokivat niin. 
Mietin viime viikon aikana usein miten eri tavoin rippikoulun eri osat olisi mahdollisuus suorittaa. Näin lähimmäisen hädän ja pystyin auttamaan – miten mahtava tunne! Rippikoulumme ulkoläksyistä Kultaisessa säännössä Jeesus itse opettaa: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” (Matt.7:12) Yhteisen rippikoulumme aikana me olimme toisiamme varten; olimme tukena, olimme toisillemme lähimmäisiä. Psalmin sanapari "ole minulle" kuvaa siis koko tapaa miten me olimme. Olimme heille ja he toisilleen kulloinkin sitä, mitä he tarvitsivat: rohkaisija, auttaja, rinnalla kulkija.
Sanapari ”ole minulle” on minun paastohuokaukseni ja -rukoukseni. Raivaan tilaa Jumalalle, toimin hänen työrukkasenaan niin, että kenet tahansa kohtaan, hän voi pyytää minulta: ole minulle lähimmäinen.




Sanna Mehtälä

kirjoittaja toimii Alavuden seurakunnan varhaisnuorisotyönohjaajana



Kommentit