Juuri tänään aamu-uutisissa kerrottiin, että 30v ja siitä vanhemmat aikuiset eroavat kirkosta eniten, eivätkä sitoudu uskontoon ylipäänsä kovin lujasti. Moni kokee, ettei uskonnolla ole sijaa heidän ajatusmaailmassaan. Uutisen mukaan nuoret vierastavat uskonnollisia instituutioita (kirkko) ja haluavat luoda omat uskomuksensa (enkeliusko).
"Rusinat pullasta" -tyyppiseen ajatteluun olen törmännyt aikaisemminkin, mutta se että ateistisen maailmankatsomuksen omaava haluaa hyödyntää uskonnon positiiviset puolet, on mielestäni niin erikoinen asetelma, että haluan jakaa sen nyt kanssasi.
Osa ateistisista ihmisistä nimittäin kaipaa yhteisöä, jossa voisi pohtia elämän tärkeimpiä kysymyksiä ilman uskonnollista asennoitumista suuntaan tai toiseen. Miksi kirkolla pitäisi olla yksityisomistus sunnuntaikokoontumisilla? Kuulin tällaisista kokoontumisista vuosi sitten radiossa, jossa keskusteltiin brittiläisestä yhteisöstä nimeltä Sunday Assembly. Jonkinlaisen kuvan liikkeestä saat alla olevasta videosta.
Osa ateistisista ihmisistä nimittäin kaipaa yhteisöä, jossa voisi pohtia elämän tärkeimpiä kysymyksiä ilman uskonnollista asennoitumista suuntaan tai toiseen. Miksi kirkolla pitäisi olla yksityisomistus sunnuntaikokoontumisilla? Kuulin tällaisista kokoontumisista vuosi sitten radiossa, jossa keskusteltiin brittiläisestä yhteisöstä nimeltä Sunday Assembly. Jonkinlaisen kuvan liikkeestä saat alla olevasta videosta.
Kokoontumisissa on
paljon kirkosta lainattua, ateistisin vivahtein tuunattua asiaa.
Perustajajäsenet sanovatkin, että ”Me haluamme jotain sellaista,
mitä kirkko on, mutta ilman Jumalaa.” Tämä tuo mieleen kerran
lehdestä lukemani nimenantojuhlan, jossa pariskunta halusi viettää
kasteen, mutta vain nimenantojuhlana. Siinä lapsen jalat kastettiin
vesiastiaan ja hänelle annettiin nimi. Kuin kaste, ilman hengellistä
sisältöä.
Sunday Assemblyn
kokoontumiset muistuttavat hengellisten vapaiden suuntien kokoontumisia, joissa
laulu ja puhe vuorottelevat. Puheiden aikana luetaan eettisiä
opetuksia sisältäviä tekstejä tai kuullaan mainintoja tieteen
uusimmista saavutuksista tai luonnon ihmeellisyydestä (saarna). Mukana on myös hiljaista mietiskelyä (rukous). Välillä noustaa
ylös ja lauletaan lauluja Stevie Wonderilta tai Queenilta. Joskus
jopa nostaen kädet ilmaan (ylistyslaulu). Joskus on Monty
Phyton-tyyliin esitettyjä moraalisia näytelmiä
(evankeliumikuvaelma). Jossain kohtaa ohjelmaa kerätään lahjoitus
toiminnan tukemiseen (kolehti/uhrilahja). Aivan lopuksi on yhteisön
ilmoituksia (kirkolliset ilmoitukset). Kokoontumisten ulkopuolella
yhteisö saattaa tehdä hyväntekeväisyyttä tai palvelutempauksia
(diakonia).
Yhteisön logona on
kolmio (kolminaisuus) ja sloganina ”Elä paremmin, auta useammin,
ihmettele enemmän” (pienoisevankeliumi). Sunday Assemblyssa
juhlitaan tämän puoleista, järkevää, tietoon perustuvaa elämää
(ei tuonpuoleista, uskoon perustuvaa elämää). Kristittynä itseäni
ihmetyttää ajatus juhlia elämää ilman elämän Antajaa, ihan kuin
lapsi iloitsisi elämän lahjasta, ilman uskoa vanhempiensa
olemassaoloon. Ihmettelen suuresti, miksi ateistisen yhteisön on ylipäänsä lainattava näin paljon
elementtejä kirkosta ja kristityiltä, joiden sanoman kokee vastenmielisenä?
Nämä
kirkkokaltaiset tilaisuudet vetävät noin 600 ihmistä pari kertaa
kuussa. Yhteisö kokoontuu mm. entisen kirkon tiloissa (toki muitakin
paikkoja on), joka jo itsessään tuo tilaisuuteen nurin kurisen
asetelman. Ateistisen julistajan taustalla saattaa näkyä alttariteksti
”Tehkää se minun muistokseni” (ks.video). Ehkä Sunday Assembly
kertoo juuri siitä, että vaikka ihminen järjellään kieltää
Jumalan, ei sielu Häntä unohda. Sisimpämme muistaa Luojansa ja
jatkaa kurkottamista Häntä kohti.
Videossa näkyy,
kuinka luennoitsija ihmettelee, miksi me ylipäätänsä olemme
täällä? Se on hyvä kysymys, koska maailman ei pidä olla olemassa
sen itsensä vuoksi. Se voi olla olemattakin. Miksi se kuitenkin on,
jos sillä ei ole mitään tarkoitusta? Perustajajäsen kehoittaakin
ihmettelemään enemmän, jotta voimme tehdä maailmasta paremman.
Itse kehottaisin jatkamaan ihmettelemistä siksi, että lopulta
löytäisimme sen, mitä todella etsimme. Sillä näyttäähän tämä
edellä mainittu siltä, että mieli ei vaan halua tunnustaa sitä,
minkä sielu jo tietää.
Juho Loukasmäki
Kirjoittaja toimii
nuorisotyönohjaajana Alavuden seurakunnassa
Kommentit
Lähetä kommentti