Sunnuntaikokoontuminen

Juuri tänään aamu-uutisissa kerrottiin, että 30v ja siitä vanhemmat aikuiset eroavat kirkosta eniten, eivätkä sitoudu uskontoon ylipäänsä kovin lujasti. Moni kokee, ettei uskonnolla ole sijaa heidän ajatusmaailmassaan. Uutisen mukaan nuoret vierastavat uskonnollisia instituutioita (kirkko) ja haluavat luoda omat uskomuksensa (enkeliusko).

"Rusinat pullasta" -tyyppiseen ajatteluun olen törmännyt aikaisemminkin, mutta se että ateistisen maailmankatsomuksen omaava haluaa hyödyntää uskonnon positiiviset puolet, on mielestäni niin erikoinen asetelma, että haluan jakaa sen nyt kanssasi. 

Osa ateistisista ihmisistä nimittäin kaipaa yhteisöä, jossa voisi pohtia elämän tärkeimpiä kysymyksiä ilman uskonnollista asennoitumista suuntaan tai toiseen. Miksi kirkolla pitäisi olla yksityisomistus sunnuntaikokoontumisilla? Kuulin tällaisista kokoontumisista vuosi sitten radiossa, jossa keskusteltiin brittiläisestä yhteisöstä nimeltä Sunday Assembly. Jonkinlaisen kuvan liikkeestä saat alla olevasta videosta.

Kokoontumisissa on paljon kirkosta lainattua, ateistisin vivahtein tuunattua asiaa. Perustajajäsenet sanovatkin, että ”Me haluamme jotain sellaista, mitä kirkko on, mutta ilman Jumalaa.” Tämä tuo mieleen kerran lehdestä lukemani nimenantojuhlan, jossa pariskunta halusi viettää kasteen, mutta vain nimenantojuhlana. Siinä lapsen jalat kastettiin vesiastiaan ja hänelle annettiin nimi. Kuin kaste, ilman hengellistä sisältöä.

Sunday Assemblyn kokoontumiset muistuttavat hengellisten vapaiden suuntien kokoontumisia, joissa laulu ja puhe vuorottelevat. Puheiden aikana luetaan eettisiä opetuksia sisältäviä tekstejä tai kuullaan mainintoja tieteen uusimmista saavutuksista tai luonnon ihmeellisyydestä (saarna). Mukana on myös hiljaista mietiskelyä (rukous). Välillä noustaa ylös ja lauletaan lauluja Stevie Wonderilta tai Queenilta. Joskus jopa nostaen kädet ilmaan (ylistyslaulu). Joskus on Monty Phyton-tyyliin esitettyjä moraalisia näytelmiä (evankeliumikuvaelma). Jossain kohtaa ohjelmaa kerätään lahjoitus toiminnan tukemiseen (kolehti/uhrilahja). Aivan lopuksi on yhteisön ilmoituksia (kirkolliset ilmoitukset). Kokoontumisten ulkopuolella yhteisö saattaa tehdä hyväntekeväisyyttä tai palvelutempauksia (diakonia).

Yhteisön logona on kolmio (kolminaisuus) ja sloganina ”Elä paremmin, auta useammin, ihmettele enemmän” (pienoisevankeliumi). Sunday Assemblyssa juhlitaan tämän puoleista, järkevää, tietoon perustuvaa elämää (ei tuonpuoleista, uskoon perustuvaa elämää). Kristittynä itseäni ihmetyttää ajatus juhlia elämää ilman elämän Antajaa, ihan kuin lapsi iloitsisi elämän lahjasta, ilman uskoa vanhempiensa olemassaoloon. Ihmettelen suuresti, miksi ateistisen yhteisön on ylipäänsä lainattava näin paljon elementtejä kirkosta ja kristityiltä, joiden sanoman kokee vastenmielisenä?

Nämä kirkkokaltaiset tilaisuudet vetävät noin 600 ihmistä pari kertaa kuussa. Yhteisö kokoontuu mm. entisen kirkon tiloissa (toki muitakin paikkoja on), joka jo itsessään tuo tilaisuuteen nurin kurisen asetelman. Ateistisen julistajan taustalla saattaa näkyä alttariteksti ”Tehkää se minun muistokseni” (ks.video). Ehkä Sunday Assembly kertoo juuri siitä, että vaikka ihminen järjellään kieltää Jumalan, ei sielu Häntä unohda. Sisimpämme muistaa Luojansa ja jatkaa kurkottamista Häntä kohti.

Videossa näkyy, kuinka luennoitsija ihmettelee, miksi me ylipäätänsä olemme täällä? Se on hyvä kysymys, koska maailman ei pidä olla olemassa sen itsensä vuoksi. Se voi olla olemattakin. Miksi se kuitenkin on, jos sillä ei ole mitään tarkoitusta? Perustajajäsen kehoittaakin ihmettelemään enemmän, jotta voimme tehdä maailmasta paremman. Itse kehottaisin jatkamaan ihmettelemistä siksi, että lopulta löytäisimme sen, mitä todella etsimme. Sillä näyttäähän tämä edellä mainittu siltä, että mieli ei vaan halua tunnustaa sitä, minkä sielu jo tietää.

Juho Loukasmäki

Kirjoittaja toimii nuorisotyönohjaajana Alavuden seurakunnassa