Somepaasto


Puhelin kilahtaa. Tuliko viesti WhatsApp-ryhmään vai kommentoiko joku kenties Facebook-päivitystäni? Vain peukutus Liisalta. Vastaan saman tien takaisin hymynaamalla. Tämän päivän kommunikointia: Reaaliajassa, nopeasti tapahtuvaa, somessa. Ei niinkään kasvotusten.

Kuinka monta kertaa päivässä tuleekaan otettua käteen tuo ihmeluuri. Vekotin, joka niin kovasti houkuttelee ja koukuttaa valtaisilla maailmoillaan, joita sen kautta avautuu. Heti, nopeasti. Saan tietää kavereideni asiat, mitä he tekevät, mistä tykkäävät ja mitä julkkiksille juuri nyt kuuluu.

Luin eräästä lehdestä dopamiini-nimisestä mielihyvähormonista. Se liittyy mm. siihen, miksi  olemme niin somen pauloissa: Koemme mielihyvää siitä, kun saamme nopeasti tietää asioita ja kun ylipäänsä saamme tietää. Dopamiini liittyy oppimiseen. Se aiheuttaa mielihyvämyrskyjä, nostaa sydämen sykettä ja verenpainetta. Dopamiini taitaa myös koukuttaa, koska se osaltaan opettaa, mitä meidän kannattaisi ylipäätään tehdä, että pysyisimme hengissä. Kannattaa siis nopeasti tietää ja pitää hauskaa puhelimen välityksellä kavereiden kanssa, peukuttaa jne. Elämän kannattaa olla siistiä, menevää ja vauhdikasta ulospäin, että kaikki voisivat tykätä ja peukuttaa sitä? ”Elämä on laiffii”, niin kuin Matti Nykänen on sanonut. Dopamiini pitää meidät käynnissä, sanotaan. Ja nykyään tuo käynnissä oleminen näyttää hyvin monella ihmisellä olevan riippuvainen puhelimesta. Siitä, että on luuri kourassa mahdollisimman paljon tai ainakin luurin lähettyvillä.

Entä sitten, jos jättäisin puhelimen räpläämisen hetkeksi tauolle? Mitähän sitten tekisin ja ajattelisin, kun en voisikaan koko aikaa roikkua somen pauloissa? Olisiko minulla mitään mielekästä tekemistä ja ajattelemista? Stand-up koomikko Mikko Vaismaa havainnollisti tätä myös Jaetut eväät-päivässä Alavudella: ”Apua, meinaa tulla jokin oma ajatus, äkkiä puhelin käteen!” Onko meidän piiloteltava sisimpäämme ja sieltä kenties kumpuavia ajatuksia roikkumalla koko ajan somessa? Turruttaa, sitä se tekee, sanoisin.


Mieheni on huomautellut minulle joskus aivan aiheellisesti, että minulle tekisi hyvää olla hetki ilman Facebookia. Ja sitten kun vielä oikea etusormenikin kipeytyi ehkä enteillen some-sukupolven tulevaa kansansairautta eli nivelrikkoa, ajattelin jo itsekin, ettei somepaasto olisi minulle pahitteeksi. Vähemmän puhelimella ja tietokoneella oloa. Hiljaisuutta, omaa aikaa ja omia ajatuksia.

Kirkkovuodessa elämme nyt myös paaston aikaa. Kuka sitten paastoaa ja miten? Luulen, että aika harva paastoaa nykyään kieltäytymällä ruoka-aineista. Itse asiassa luulen, että koko paasto-sana ei enää kovin hyvin aukene ainakaan nuoremmalle ikäpolvelle. Miten paasto sitten liittyy pääsiäiseen?

Paaston pitäisi olla valmistautumista tulevaan suureen juhlaan, oman sisimpänsä tutkimista ja pyrkimystä päästä lähemmäs Jumalaa. Paaston aikana voisi pyrkiä pidättäytymään itsekkäästä elämäntavastaan ja raivata enemmän aikaa lähimmäisille, rukoukselle, Jumalan sanan lukemiselle ja hiljentymiselle.

Mielestäni siis sen sijaan, että koko ajan roikkuisi somessa ja seuraisi, mitä kaverit tai jotkin julkisuuden henkilöt juuri nyt tekevät, voisi hetkeksi hiljentyä miettimään sitä, mitä yksi maailman tunnetuimmista henkilöistä eli Jeesus teki. Se ei olekaan mikään aivan pikkujuttu, mitä tämä kyseinen julkkis teki. Sinun ja minun puolesta.

Siunattua pääsiäisen aikaa sinulle!

 

Paula Setälä
kirjoittaja toimii Alavuden seurakunnan kanttorina

Kommentit