Hiljaisuus murtuu läsnäololla

Osallistuin tiistaina tilaisuuteen, jossa pohdittiin, miten lasten ja nuorten kanssa voisi ottaa vaikeat asiat puheeksi. Alustajana oli Poikien Talolta Tommi P. Pesonen, joka työskentelee mm. seksuaalista kaltoinkohtelua kokeneiden parissa. Pesonen johdatti vahvalla osaamisellaan teeman äärelle ja herätteli tarpeellisia ajatuksia vuorovaikutuksen parantamiseksi sekä lähisuhteissa, että ammatillisissa yhteyksissä. Alustus ja keskustelu rohkaisivat siihen, että vaikeistakin asioista voidaan puhua ja ennen kaikkea niistä on tarpeen puhua.

Pesonen sanoi hyvin, että jos lapsella on salaisuus kannettavanaan, tulee se vuorovaikutuksen väliin. Sama ilmiöhän tapahtuu aikuisten kesken. Kun kannamme puhumattomia asioita sisällämme, vuorovaikutuksemme ja tottakai myös oma olemisemme häiriintyvät. Vähitellen puhumattomuus etäännyttää meitä toisistamme ja saattaa johtaa ikäviin lieveilmiöihin, esimerkiksi runsaaseen alkoholinkäyttöön.

On varmasti vaihtelevuutta siinä, mitkä asiat kukin kokee vaikeiksi tai mistä asioista on vaikea puhua. Puhumista helpottaa se, että sisälle kätketystä asiasta puhutaan yleisesti ja toiseksi, että puhumiseen syntyy mahdollisuuksia. Erityisesti ajatuksissani ovat lapset ja nuoret. Kunpa kaikille lapsille ja nuorille ja aikuisille löytyisi turvallinen ihminen, jolle voi kertoa mieltä askarruttavat ja painavat asiat, sisäiset salaisuudet.

Ajattelen, että hyvää vuorovaikutusta ja turvallista tilaa rakennetaan pitkällä aikavälillä. Luottamus syntyy vähitellen. Omien lasten kautta olen huomannut, että hyvää lapsi-vanhempi-suhdetta luodaan aivan alusta alkaen. Tavallinen arki luo perustan kanssakäymiselle.

Yhteinen aika, kohtaaminen, tavallisten päiväkuulumisten kertominen ja kysyminen vahvistavat vuorovaikutuksen verkkoa. Miten arvokkaita ovatkaan yhteiset ruokailuhetket, iltasadut ja iltarukoukset sängyn reunalla, arkinen viestittely somessa, kahdenkeskiset automatkat harrastuksiin, värjöttely pesäpallokentän reunalla, mopon rassaaminen, kokeisiin valmistautuminen tai yhteinen höntsäily! Pienetkin hetket vievät eteenpäin. Näitä hetkiä ja mahdollisuuksia tarjoutuu paljon, kunhan aikuinen on hereillä ja kiinnostunut lapsestaan.

Kriisivalmiussuunnittelussa opetetaan, että kriisivalmius luodaan rauhan aikana. Kun akuutti kriisi on käsillä, silloin ei ehdi luomaan suhteita tai selvittelemään, kenen kanssa pitäisi asioida tai mitä tulisi tehdä. Oppimiseen ja opetteluun ei ole aikaa, kun täytyy toimia. Kriisin keskellä punnitaan, miten hyvin pohjatyö on tehty. Kun perusta on kunnossa, vaikeistakin asioista voidaan keskustella, kun niiden aika koittaa. Jos yhteyttä ei ole olemassa, ei se kovin helposti synny silloin, kun tilanne on niin sanotusti jo päällä.

Omassa perheessäni ehdottomasti vaikein asia, jonka olemme tähän mennessä kohdanneet, on esikoislapsemme kuolema 2,5 vuotta sitten. Tavallinen maanantai muuttui aivan yllättäen päiväksi, joka muutti perheemme elämän pysyvästi. Työpäivät ja koulupäivät keskeytyivät ja oli kohdattava karmea totuus lapsemme menettämisestä. Muistan hetket, kun yritin pohtia, miten asiasta kerrotaan sisaruksille. Paljon mietintää vaati myös se, miten käsittelemme tätä asiaa, joka on meille kaikille perhekunnassa niin vaikeaa.

Olemme selvinneet tai oikeammin voisi sanoa, että olemme oppineet elämään tämän haavan kanssa. Se, minkä tahdon muistaa, on läsnäolon merkitys. Kyyneleet nousevat vieläkin silmiini ja pala kurkkuuni, kun mietin yhteistä lojumistamme sohvalla ensimmäisten viikkojen aikana poikamme ja veljemme kuoleman jälkeen. Paljon emme puhuneet, mutta olimme yhdessä toisiamme varten.

Läsnäolon taitoa ja arvoa ei voi ylikorostaa. Vaikka sanoja ei löytyisi, voimme kohdata olemalla läsnä. Kun sanoja muodostetaan haparoiden, silloin on oltava hereillä. Kun lapsi tai aikuinen haluaa puhua lähimmäiselleen mistä asiasta tahansa, silloin on kännykkä laitettava syrjään, telkkari kiinni, lehti tai kirja pois käsistä ja tultava tuohon hetkeen – katsottava silmiin.

Hiljaisuus murtuu läsnäololla ja vähitellen sanat löytyvät vaikean asian käsittelyyn. Ja aina ei tarvita edes sanoja, jotta tulemme hoidetuksi ja kuulluksi. Läsnäolo on rakkautta. Läsnäolo luo turvallisen tilan, jossa voimme yhdessä elää tätä joskus niin vaikeaa elämää.

Oi Herra, auta meitä elämään lähellä toisiamme, toisiamme kuunnellen ja olemaan läsnä toisillemme.

Jussi Peräaho

kirjoittaja toimii Alavuden seurakunnan kirkkoherrana