Osallistuin tiistaina tilaisuuteen, jossa pohdittiin, miten
lasten ja nuorten kanssa voisi ottaa vaikeat asiat puheeksi. Alustajana oli
Poikien Talolta Tommi P. Pesonen, joka työskentelee mm. seksuaalista
kaltoinkohtelua kokeneiden parissa. Pesonen johdatti vahvalla osaamisellaan
teeman äärelle ja herätteli tarpeellisia ajatuksia vuorovaikutuksen
parantamiseksi sekä lähisuhteissa, että ammatillisissa yhteyksissä. Alustus ja
keskustelu rohkaisivat siihen, että vaikeistakin asioista voidaan puhua ja ennen
kaikkea niistä on tarpeen puhua.
Pesonen sanoi hyvin, että jos lapsella on salaisuus
kannettavanaan, tulee se vuorovaikutuksen väliin. Sama ilmiöhän tapahtuu
aikuisten kesken. Kun kannamme puhumattomia asioita sisällämme,
vuorovaikutuksemme ja tottakai myös oma olemisemme häiriintyvät. Vähitellen puhumattomuus
etäännyttää meitä toisistamme ja saattaa johtaa ikäviin lieveilmiöihin, esimerkiksi runsaaseen alkoholinkäyttöön.
On varmasti vaihtelevuutta siinä, mitkä asiat kukin kokee
vaikeiksi tai mistä asioista on vaikea puhua. Puhumista helpottaa se, että
sisälle kätketystä asiasta puhutaan yleisesti ja toiseksi, että puhumiseen
syntyy mahdollisuuksia. Erityisesti ajatuksissani ovat lapset ja nuoret. Kunpa
kaikille lapsille ja nuorille ja aikuisille löytyisi turvallinen ihminen, jolle
voi kertoa mieltä askarruttavat ja painavat asiat, sisäiset salaisuudet.
Ajattelen, että hyvää vuorovaikutusta ja turvallista tilaa
rakennetaan pitkällä aikavälillä. Luottamus syntyy vähitellen. Omien lasten
kautta olen huomannut, että hyvää lapsi-vanhempi-suhdetta luodaan aivan alusta
alkaen. Tavallinen arki luo perustan kanssakäymiselle.
Yhteinen aika, kohtaaminen, tavallisten päiväkuulumisten
kertominen ja kysyminen vahvistavat vuorovaikutuksen verkkoa. Miten arvokkaita
ovatkaan yhteiset ruokailuhetket, iltasadut ja iltarukoukset sängyn reunalla,
arkinen viestittely somessa, kahdenkeskiset automatkat harrastuksiin,
värjöttely pesäpallokentän reunalla, mopon rassaaminen, kokeisiin
valmistautuminen tai yhteinen höntsäily! Pienetkin hetket vievät eteenpäin. Näitä
hetkiä ja mahdollisuuksia tarjoutuu paljon, kunhan aikuinen on hereillä ja
kiinnostunut lapsestaan.
Kriisivalmiussuunnittelussa opetetaan, että kriisivalmius
luodaan rauhan aikana. Kun akuutti kriisi on käsillä, silloin ei ehdi luomaan
suhteita tai selvittelemään, kenen kanssa pitäisi asioida tai mitä tulisi
tehdä. Oppimiseen ja opetteluun ei ole aikaa, kun täytyy toimia. Kriisin
keskellä punnitaan, miten hyvin pohjatyö on tehty. Kun perusta on kunnossa, vaikeistakin
asioista voidaan keskustella, kun niiden aika koittaa. Jos yhteyttä ei ole
olemassa, ei se kovin helposti synny silloin, kun tilanne on niin sanotusti
jo päällä.
Omassa perheessäni ehdottomasti vaikein asia, jonka olemme
tähän mennessä kohdanneet, on esikoislapsemme kuolema 2,5 vuotta sitten.
Tavallinen maanantai muuttui aivan yllättäen päiväksi, joka muutti perheemme
elämän pysyvästi. Työpäivät ja koulupäivät keskeytyivät ja oli kohdattava
karmea totuus lapsemme menettämisestä. Muistan hetket, kun yritin pohtia, miten
asiasta kerrotaan sisaruksille. Paljon mietintää vaati myös se, miten käsittelemme
tätä asiaa, joka on meille kaikille perhekunnassa niin vaikeaa.
Olemme selvinneet tai oikeammin voisi sanoa, että olemme
oppineet elämään tämän haavan kanssa. Se, minkä tahdon muistaa, on läsnäolon
merkitys. Kyyneleet nousevat vieläkin silmiini ja pala kurkkuuni, kun mietin
yhteistä lojumistamme sohvalla ensimmäisten viikkojen aikana poikamme ja veljemme
kuoleman jälkeen. Paljon emme puhuneet, mutta olimme yhdessä toisiamme varten.
Läsnäolon taitoa ja arvoa ei voi ylikorostaa. Vaikka sanoja
ei löytyisi, voimme kohdata olemalla läsnä. Kun sanoja muodostetaan haparoiden,
silloin on oltava hereillä. Kun lapsi tai aikuinen haluaa puhua
lähimmäiselleen mistä asiasta tahansa, silloin on kännykkä laitettava syrjään,
telkkari kiinni, lehti tai kirja pois käsistä ja tultava tuohon hetkeen –
katsottava silmiin.
Hiljaisuus murtuu läsnäololla ja vähitellen sanat löytyvät
vaikean asian käsittelyyn. Ja aina ei tarvita edes sanoja, jotta tulemme
hoidetuksi ja kuulluksi. Läsnäolo on rakkautta. Läsnäolo luo turvallisen tilan,
jossa voimme yhdessä elää tätä joskus niin vaikeaa elämää.
Oi Herra, auta meitä elämään
lähellä toisiamme, toisiamme kuunnellen ja olemaan läsnä toisillemme.
Jussi Peräaho
kirjoittaja toimii Alavuden seurakunnan kirkkoherrana
Kommentit
Lähetä kommentti