Muistat varmaan lapsuudesta kysymyksen siitä, mitä ottaisit
mukaan autiolle saarelle. Olisikohan tämä ollut Ystävä-kirjan tai vastaavan
kysymyksissä? Tai koulussa? Sitten mietittiin, mitä ottaisimme mukaan: ehkä
hyvän kirjan, ehkä tulentekovälineet, ehkä ruokaa, ehkä jonkun harrastusvälineen,
ehkä hammasharjan? Tämän päivän nuori tai miksei aikuinenkin ottaisi varmasti
mukaansa kännykän. Siinä on koko elämä.
Tavaroiden tai asioiden valitseminen autiolle saarelle
kertoo yhtäältä arvostuksistamme ja toisaalta ongelmaratkaisutaidoistamme. Mikä
on tärkeää? Mitä tarvitsemme selviytyäksemme? Mitä tavoittelemme? Jos tämä
työskentely tehdään ryhmässä, valinnan jälkeen on hyvä keskustella, miksi kukin
päätyi omaan ratkaisuunsa.
Jatkoin tämän kysymyksen edelleen kehittämistä. Pohdiskelin
sitä, mitkä sanat valitsisin, jos kykenisin tuottamaan tai käyttämään vain
kahta sanaa koko loppuelämäni. Tai, mitä sanoja opettaisin lapsilleni, jos he
voisivat oppia vain kaksi sanaa? Ratkaisua lähdin miettimään siitä, mitä
lapsille opetetaan ensimmäisten sanojen joukossa ja mitkä sanat ovat elämässä
selviytymisen kannalta erityisen tärkeitä.
Vanhemmat toivovat toki, että lapsi oppii sanomaan ÄI-TI,
I-SÄ, MUM-MO, PAP-PA. Nämä ovat tärkeitä sanoja, mutta on vieläkin tärkeämpiä.
Hyvin varhaisessa vaiheessa lapselle opetetaan ruokailun päätteeksi sanomaan
kiitos. Toinen tärkeä sana opetetaan viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsi
kasvaa ja alkaa nuhjata ja kinastella sisarustensa kanssa. Silloin opetetaan
pyytämään anteeksi.
Kiitos ja anteeksi ovat molemmat sanoja, joihin sisältyy
jotain hyvin arvokasta. Molemmat käsitteet liittyvät läheisesti ihmisten
välisiin suhteisiin. Se, että elämässä osaa sanoa lähimmäiselleen kiitos
silloin, kun siihen on aihetta, vahvistaa yhteyttä. Anteeksi pyytäminen korjaa
suhdetta, kun on epäonnistunut ja rikkonut lähimmäistä vastaan.
Uskoisin, että elämässä selviää aika hyvin näillä kahdella
sanalla. Itse ainakin toivoisin, että osaisin juuri nämä sanat ja niiden
käytön. Sitten, kun olen vanha ja unohdan kaiken muun, toivoisin muistavani
sanoa lähimmäiselleni kiitos ja anteeksi.
Kovin vähäpätöisiä nämä sanat eivät ole myöskään suhteessa
Jumalaan. Jeesus opettaa kiitollisuutta. Kun hän paransi spitaalia sairastavat
10 miestä, vain yksi palasi kiittämään. Kovin luontaista ei kiitollisuus
vaikuttanut olevan tuolloinkaan. Emme ole oppineet tätä taitoa vieläkään.
Enemmän valitamme siitä, mitä meillä ei ole kuin kiittäisimme siitä, mitä
olemme jo saaneet.
Haastan sinua pysähtymään tämän lukemisen jälkeen hetkeksi.
Mieti, mistä haluat kiittää, mitä haluat pyytää anteeksi. Kun löydät kiitoksen
aiheita, kerro kiitollisuuden aiheelle tai kohteelle tai antajalle, että olet
kiitollinen. Tee sama anteeksipyytämisen suhteen.
Juuri tänä aamuna istuin luennolla, jossa luennoitsija puhui
kiitollisuuden merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille. Olen samaa mieltä. Jatkan
ajatusta vielä siihen suuntaan, että kiitollisuus on erittäin merkityksellinen
ihmisten välisille suhteille ja Jumala-suhteelle. Samaan suuntaan toimii
anteeksipyytäminen.
Kiitos ja anteeksi. Näillä sanoilla kohti uutta päivää,
kohti tulevaa.
Jussi Peräaho
kirjoittaja työskentelee kirkkoherrana Alavuden seurakunnassa
Kommentit
Lähetä kommentti