Jos sinulla olisi vain kaksi sanaa




Muistat varmaan lapsuudesta kysymyksen siitä, mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle. Olisikohan tämä ollut Ystävä-kirjan tai vastaavan kysymyksissä? Tai koulussa? Sitten mietittiin, mitä ottaisimme mukaan: ehkä hyvän kirjan, ehkä tulentekovälineet, ehkä ruokaa, ehkä jonkun harrastusvälineen, ehkä hammasharjan? Tämän päivän nuori tai miksei aikuinenkin ottaisi varmasti mukaansa kännykän. Siinä on koko elämä.

Tavaroiden tai asioiden valitseminen autiolle saarelle kertoo yhtäältä arvostuksistamme ja toisaalta ongelmaratkaisutaidoistamme. Mikä on tärkeää? Mitä tarvitsemme selviytyäksemme? Mitä tavoittelemme? Jos tämä työskentely tehdään ryhmässä, valinnan jälkeen on hyvä keskustella, miksi kukin päätyi omaan ratkaisuunsa.

Jatkoin tämän kysymyksen edelleen kehittämistä. Pohdiskelin sitä, mitkä sanat valitsisin, jos kykenisin tuottamaan tai käyttämään vain kahta sanaa koko loppuelämäni. Tai, mitä sanoja opettaisin lapsilleni, jos he voisivat oppia vain kaksi sanaa? Ratkaisua lähdin miettimään siitä, mitä lapsille opetetaan ensimmäisten sanojen joukossa ja mitkä sanat ovat elämässä selviytymisen kannalta erityisen tärkeitä.  

Vanhemmat toivovat toki, että lapsi oppii sanomaan ÄI-TI, I-SÄ, MUM-MO, PAP-PA. Nämä ovat tärkeitä sanoja, mutta on vieläkin tärkeämpiä. Hyvin varhaisessa vaiheessa lapselle opetetaan ruokailun päätteeksi sanomaan kiitos. Toinen tärkeä sana opetetaan viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsi kasvaa ja alkaa nuhjata ja kinastella sisarustensa kanssa. Silloin opetetaan pyytämään anteeksi.

Kiitos ja anteeksi ovat molemmat sanoja, joihin sisältyy jotain hyvin arvokasta. Molemmat käsitteet liittyvät läheisesti ihmisten välisiin suhteisiin. Se, että elämässä osaa sanoa lähimmäiselleen kiitos silloin, kun siihen on aihetta, vahvistaa yhteyttä. Anteeksi pyytäminen korjaa suhdetta, kun on epäonnistunut ja rikkonut lähimmäistä vastaan.

Uskoisin, että elämässä selviää aika hyvin näillä kahdella sanalla. Itse ainakin toivoisin, että osaisin juuri nämä sanat ja niiden käytön. Sitten, kun olen vanha ja unohdan kaiken muun, toivoisin muistavani sanoa lähimmäiselleni kiitos ja anteeksi.

Kovin vähäpätöisiä nämä sanat eivät ole myöskään suhteessa Jumalaan. Jeesus opettaa kiitollisuutta. Kun hän paransi spitaalia sairastavat 10 miestä, vain yksi palasi kiittämään. Kovin luontaista ei kiitollisuus vaikuttanut olevan tuolloinkaan. Emme ole oppineet tätä taitoa vieläkään. Enemmän valitamme siitä, mitä meillä ei ole kuin kiittäisimme siitä, mitä olemme jo saaneet.

Haastan sinua pysähtymään tämän lukemisen jälkeen hetkeksi. Mieti, mistä haluat kiittää, mitä haluat pyytää anteeksi. Kun löydät kiitoksen aiheita, kerro kiitollisuuden aiheelle tai kohteelle tai antajalle, että olet kiitollinen. Tee sama anteeksipyytämisen suhteen.

Juuri tänä aamuna istuin luennolla, jossa luennoitsija puhui kiitollisuuden merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille. Olen samaa mieltä. Jatkan ajatusta vielä siihen suuntaan, että kiitollisuus on erittäin merkityksellinen ihmisten välisille suhteille ja Jumala-suhteelle. Samaan suuntaan toimii anteeksipyytäminen.

Kiitos ja anteeksi. Näillä sanoilla kohti uutta päivää, kohti tulevaa.


Jussi Peräaho
kirjoittaja työskentelee kirkkoherrana Alavuden seurakunnassa

Kommentit