Vuoden kulkuun liittyy useita
ajanjaksoja, jolloin helposti ajattelen aloittavani alusta. Uudet harrastukset
houkuttelevat, elämäntaparemontti tulisi tarpeeseen, töissä pitäisi skarpata, sisustus
uusia ja koko elämä laittaa uusiksi. Joka syksy ja uusi vuosi lupaan olla
parempi… Parempi miten? Ystävilleni kelpaan näin, samoin puolisolleni ja
perheelleni. Miksi en kelpaa itselleni?
Toisinaan taas elän ”sitten kun”
-elämää, eli kaikki on hyvin sitten, kun saavutan tietyt tavoitteet. Mutta
miksi en voi olla tyytyväinen nyt? Missä elämän vaiheessa ihminen oppii
iloitsemaan pienistä arkisista saavutuksista, esimerkiksi tyhjästä
pyykkikorista tai villasukista kumisaappaissa?
Unelmat pitävät elämän mielekkäänä,
on jotain mitä tavoitella. Usein unelman toteutuessa kuitenkin huomaan, että onnea
oli matka unelma luokse, ei unelma itsessään. Yhteinen matka, yhdessä ystävien
tai perheen kanssa, yhdessä laaditut säännöt, välitavoitteet ja hetket, jolloin
tarkastelimme jo saavutettua ja vielä edessä olevaa. Vaikka haaveen toteutuminen
on ansaittua, miksi olen tyytymätön ja haluan aina isompaa ja enemmän?
Miksi en asettaisi itselleni pieniä
haaveita ja tavoitteita, joilla saan hyvän mielen itselleni ja läheisilleni jo
tänään? Maailma ei kaadu, jos jätän yhden asian tekemättä, tai syön yhden
herkun, vaikka karkkipäivä meni jo. Meitä kannustetaan tekemään asiat jo
tänään, kehotetaan noudattamaan aikatauluja ja vahditaan, että sääntöjä
noudatetaan niin töissä kuin liikenteessä. Ymmärrän, maailmassa olisi kaaos
ilman sääntöjä. Säännöt ovat turvaa ja helpottavat elämää, kun noudatamme
niitä. Mutta kun aina ei jaksa. En halua olla esimerkillinen, en halua syödä ruokaympyrän
mukaan, haluan vain olla.
Nyt tarvitaan ARMOA; ansaitsematonta
rakkautta minun osakseni. Ansaitsen rakkautta, vaikka en ole täydellinen. Tämän
oivaltaminen on ehkä tärkeintä mitä on olemassa. Olen tärkeä, vaikka en aina
onnistu tai jaksa.
En välttele velvollisuuksia,
mutta joskus on hyvä katsoa myös omaa toimintaa sormien läpi. Tänään aion mennä
ulos, jos jaksan. Tänään aion istua sohvalla koko illan, jos huvittaa. Tänään
olen minä kaikkine puutteineni.
Henriikka Leppämäki
kirjoittaja työskentelee vs.varhaisnuorisotyönohjaajana Alavuden seurakunnassa
Kommentit
Lähetä kommentti