Seurakunnalla töissä

Jokaisella meistä on ollut joku lapsuuden haaveammatti, tai useampikin. Niin minullakin. Monesti leikkien kautta lapsi kokee haluavansa olla milloin lääkäri, eläintenhoitaja, kauppias, kampaaja tai vaikka roskakuski, kuten isoveljeni aikanaan ilmoitti tulevaksi ammatikseen. No, hänestä ei tullut roskakuskia, eikä minusta Miss Suomea.

Yläkoulussa päätin ryhtyä ratsupoliisiksi. Olin kokeillut ratsastusta kerran kaksi, ja hieman pelkäsin hevosia. Haave jäi yllättävän nopeasti. Lukiossa uskonnontunnit vetivät puoleensa enemmän kuin ennen. Kristinusko tuntui vahvasti omalta ja kerroin äidilleni ajatuksestani lähteä opiskelemaan teologiaa. Minusta tulee varmaan pappi, ilmoitin kotona. No ei minusta tullut, en päätynyt teologiseen mutta lopulta lähemmäs kirkkoa kuin osasin ajatellakaan.

Valmistuin liiketalouden merkonomiksi, kiitos ystäväni isän, joka näki minussa aineksia talouspuolelle. Valmistumiseni jälkeen olin puoli vuotta vailla töitä, koska työhaastatteluissa todettiin aina ”kun ei sinulla ole tuota työkokemusta”. Silloinen mieheni huomasi lehdessä ilmoituksen, jossa pääkaupunkiseudun yksi isoista seurakunnista haki kirjanpitäjää. Rohkenin haastattelussa vastata usein kuultuun pohdintaan työkokemukseni vähyydestä: ”Ei voi olla kokemusta, kun ei kukaan ota töihin”. Liekö siinä syy, mutta sain paikan.

”Tervetuloa seurakunnan palvelukseen”. Sillä tiellä olen edelleen, ja olen siitä kiitollinen. Siitä, että minulle on annettu tämä mahdollisuus, löytää paikkani. Toisenkin pääkaupunkiseudun seurakunnan kautta olen päätynyt tänne Alavudelle. Uskon tällä kaikella olleen jonkin tarkoituksen. Olen tehnyt käytännössä koko työurani seurakunnassa, erilaisissa tehtävissä, jo yli kahdeksan vuoden ajan. Olen saanut paljon uusia kokemuksia, oppinut uutta ja myös saanut jakaa niitä oppeja muille. Heittäytynyt myös ihan uuden työalan pariin, täällä Alavudella. Viestinnän työt eroavat kirjanpitäjän töistä melkoisesti, olen ollut ihan uuden äärellä ja nauttinut suunnattomasti tästä kaikesta. Elämässä ja työssä pitää olla sopivasti haasteita, jotta päivät pysyvät mielenkiintoisina. Toki uuden äärellä jännittääkin, pärjäänkö minä, osaanko? Mutta pitää olla rohkea, ja muistaa että tekemällä oppii. Onnistumisen ja uuden oppimisen ilo, se antaa paljon.

Seurakunta työpaikkana tuntuu omalta. En osaisi ajatella itseäni muualle töihin. Se, etten päätynyt teologiseen, mutta päädyin seurakuntaan töihin, tuntuu jossakin minulle kirjoitetulta, minulle tarkoitetulta. Olo on turvallinen. Kiireisinä ja raskaina ajanjaksoina koen, että minusta pidetään huolta. Saan siitä voimaa jaksaa. Parasta työpäivissä on työn monipuolisuus ja seurakuntalaisten kohtaaminen, niin iloissa kuin suruissa. Olla heitä varten, kuunnella, ohjata eteenpäin.

Jokaisella on se haaveammatti, se unelmien työpaikka. Monilla ne toteutuvatkin. Koen, että minun unelmieni työpaikka on tässä ja nyt. Yksi haave on pyörinyt viime aikoina mielessäni, työhöni liittyen. Toivoisin, että jonain päivänä näet minut tekstinlukijana jumalanpalveluksessa. Uskon tämänkin vielä toteutuvan.

Kollegani jakoi sosiaalisessa mediassa otteen Mooseksen kirjasta, joka puhutteli minua. Jaan sen teille tähän loppuun.

”Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi. Hän ei jätä sinua yksin, eikä hylkää sinua. Älä lannistu älä, pelkää”. 5.Moos. 31:8.

Yhdessä eteenpäin.

Johanna Toppar

kirjoittaja työskentelee Alavuden seurakunnan toimistosihteerinä