Joulu on jo ovella. Pian koittaa aika rauhoittumisen, arjen kiireiden unohtamisen, joulurauhan, yhdessäolon. Pysähdymme kuuntelemaan joulun sanomaa, jouluevankeliumin äärelle. On aika Vapahtajan syntymäjuhlan.
Jokaisella meistä on omat joulumuistonsa, lapsuudesta alkaen. Omat lapsuuden jouluni vietimme aina kotona. En muista yhtäkään joulua, jolloin olisimme perheen kanssa olleet muualla. Varsinkin isälleni joulu kotona oli erityisen tärkeä, aina kuolemaansa saakka hän piti siitä kiinni. Jouluaaton kulku oli joka vuosi sama. Joulukinkku paistettiin aattoa edeltävänä yönä, kuusi tuotiin sisälle ja koristeltiin aattoaamuna, joulurauhan julistus katsottiin puoliltapäivin riisipuuron syömisen jälkeen. Iltapäivällä saunottiin, ennen jouluateriaa. Sitten lahjat, se joulun odotetuin hetki lapselle, joulupukin saapuminen. Veljeni kanssa laskimme, että tulihan paketteja saman verran molemmille. Juhlapöydän konvehteja syötiin niin, että vatsa tuli kipeäksi. Tärkeintä oli kuitenkin se yhdessäolo.
Lapsuuden joulujen traditiot ovat suurilta osin siirtyneet omaan jouluuni, oman perheeni kanssa. Joulua on vietetty pääosin kotona, muutama joulu appivanhemmilla on jäänyt poikkeukseksi. Joulu on vietetty lähes samalla kaavalla, sillä kotoa opitulla tavalla. Perinteeksi on muodostunut ostaa joka joulu yksi uusi joulukoriste kuuseen, tarkoin valittu koriste. Mukana kulkee myös lapsuudesta tuttuja koristeita, myös ne kaksi, jotka veljeni kanssa aina kilpaa laitoimme niin korkealle kuuseen kuin yletimme. Itse olen kokenut tärkeäksi käydä myös kirkossa, jouluaaton hartaudessa. Siitä on pidetty kiinni yhtä lujasti, kuin isäni kotijouluista. Lapsuudesta en muista kirkkokäyntejä jouluisin, vaikka kirkon vieressä asuimmekin. Oma poikani on ollut kuukauden ikäinen, kun olen totuttanut hänet tähän omaan jouluperinteeseeni, joka jatkuu tänäkin jouluna. Nyt ensimmäistä kertaa täällä Alavudella, jouluaaton perhehartaudessa Alavuden kirkossa.
Elämässä on ollut vaikeita aikoja, jolloin joulu on tuntunut ahdistavaltakin. Joulun olisi halunnut pyyhkäistä kalenterista ohi, mutta pohjimmiltani olen jouluihminen. Rakastan myös lahjojen ostamista läheisilleni, vaikkei se joulussa tärkeintä olekaan. On ihana paketoida kauniita paketteja, nähdä lahjan saajan ilo. Varsinkin lasten. Myönnän, että olen saattanut ainoan lapseni hemmotella aivan liian monella lahjalla ja hän on ehkä oppinut saman kuin minä ja veljeni aikoinaan, laskemaan paketit. Silti hän, 13 - vuotias nuorimies osaa kertoa minulle mikä joulussa on tärkeintä; rauhoittuminen. Se on itsellenikin tärkeintä. Olemme halunneet myös kissaihmisinä muistaa kodittomia kissoja ja tehneet useampana jouluna vierailun ruokapaketin kanssa kissataloon. Olen myös ostanut joulukeräyksissä joulukukan vanhukselle. Näistä tulee se hyvä joulumieli. Kun muistaa heitä, joita kenties kukaan muu ei muista.
Arki on meillä monella kiireistä. Näin joulun alla moni stressaantuu vielä lisäksi tekemättömistä asioista, jotka olisi saatava valmiiksi ennen joulua. Joulusiivous ehkä päällimmäisenä mielessä. Itse olen vihdoin oppinut monien vuosien jälkeen, etteivät puhtaat ikkunat tai suoraksi kammatut maton hapsut tee joulua. Vaan ihan ne muut asiat. Siksi en tänäkään jouluna pese ikkunoita.
Siunattua joulua sinulle!
Johanna Toppar
kirjoittaja työskentelee toimistosihteerinä Alavuden seurakunnassa
Kommentit
Lähetä kommentti