Arkirakkautta lapsiperheessä




Parisuhdeleireillä olemme puolisoni kanssa miettineet, miten lapsiperhearjen pyörityksessä voimme ylläpitää tunnesuhdetta toisiimme ja miten osoittaa rakastavansa edelleen. Moni löytämämme vinkki ei ole vaikeaa tai edes kallista toteuttaa arjessa. Yhteiset pienet kahvihetket ja kuulumisten vaihto arjessa sekä pienten palvelusten tekeminen toiselle vaikkei aina niin jaksaisikaan (esimerkiksi sen täyden ja likaisen biojäteastian vieminen!) auttavat osoittamaan puolisolle rakkautta arjessa. Senkin olemme oppineet, että rakkaus on ehkä ennen kaikkea tekoja toisen, parisuhteen ja perheen hyväksi.
 
Avioparitapahtumissa olemme käyneet läpi viittä erilaista rakkauden kieltä. Koska parisuhteessa ja perheessä on aina erillisiä ja ainutlaatuisia yksilöitä, rakkauden kielet, joilla rakkautta toiselle osoitamme tai kielet, joilla ymmärrämme olevamme rakastettuja harvoin ovat täysin samoja kuin puolisolla ja lapsilla. Rakkauden kielet myös vaihtelevat elämäntilanteen ja iän, perheen muuttuvan dynamiikan ja monen muun tekijän mukaan. Rakkauden kielillä tarkoitetaan viittä erilaista tapaa osoittaa rakkautta puolisolleen. Näitä tapoja ovat myönteiset sanat, yhteinen aika, rakkauden lahjat, pienet palvelukset ja koskettaminen. Parisuhdeleireiltä itselleni on jäänyt myös se oivallus, että jos minä en selkeästi kerro omasta rakkauden kielestäni sekä toiveistani ja tarpeistani, ei puolisoni voi niitä mitenkään tietää saati sitten ottaa huomioon toiminnassaan.
 
Olen oivaltanut myös ihan jo omienkin lasten kanssa, että rakkauden eri kieliä täytyy ja on hyvä hyödyntää myös heidän kanssaan -  ja eri tilanteissakin nuo kielet saattavat heidänkin kanssaan vaihdella! Toiselle lapselle lämmin kosketus ja syliin ottaminen toimivat parhaiten, toinen lapsi ymmärtää puolestaan yhteisen ajan ja tekemisen kieltä paremmin ja kolmannelle lapselle pienet ja tarkkaan mietityt lahjat saattavat olla sen hetkinen rakkauden kieli. Itse olen myös tarkka siitä, millä tavalla lapsille puhutaan ja miten heistä puhutaan muille ja millaisia sanavalintoja lapsista puhuttaessa käytetään. Ystävällinen ja rauhallinen äänensävy ja lapsen arvostava kohtaaminen ovat mielestäni myös jokaisen aikuisen velvollisuuksia ja lapsen oikeuksia.
 
Yhteinen aika lapsen kanssa on myös arvokasta ja sitä tulisi olla joka päivä edes hetken verran. Meidän perheessä on luontevaa esimerkiksi lukea kirjoja yhdessä ja samalla jutustella päivän kuulumisia lasten kanssa. Myös lapsen kanssa leikkivä tai pelaava vanhempi on kova juttu arjessa. Lahjakieltä vastaanottava lapsi saattaa puolestaan ilahtua jostain lelusta, jonka kanssa vanhempi ja lapsi voisivat yhteistä aikaa viettää leikkien. Leluissa ja tavarassa olen kuitenkin huomannut, että vähempi on usein lapselle enemmän. Sen sijaan mukana leikkivä, pelaava tai lukeva aikuinen on lapselle huippua!  Aineettomatkin lahjat toimivat, jos aikuinen pomppii mukana leikkipaikassa tai vaikka uimahallissa ja mukava yhdessäolo on mahdollista. Toiset lapset osaavat arvostaa jo tietynlaista käyttötavaraakin, jos se on heidän tyylisensä ja suunnitellusti käyttöön hankittu. Yksi lapsistamme iloitsi monta päivää kirpparilta löytyneestä pussilakanasta ja peitosta, jotka olivat mieluisia löytöjä ja juuri hänen näköisiään. Lempeät palvelukset saattavat näyttäytyä lapselle esimerkiksi siinä, jos lapsi joskus saa toivoa lempiruokaansa valmistettavaksi tai hänen kanssaan leivotaan jotain yhdessä. Rakkauden kielistä koskettaminen on lapselle myös helppo arjessa toteuttaa; koskaan ei saisi olla niin kiireinen tai vihainen lapselle, ettei häntä kerkeäisi ottaa syliin, ja olen sitä mieltä, että lasta ei koskaan voi pitää liian paljon sylissä. Isomman lapsen kanssa päivittäiset vaikka pään rapsuttelut ja kutittelut voivat olla lämpimän kosketuksen työvälineitä.
 
Lasten ja puolison rakkauden kielten oppiminen ja hyödyntäminen perheessämme ovat tuoneet mukanaan arkirakkautta ja työvälineitä, joista olen kiitollinen. Tämän vuoden Yhteisvastuu-keräyksen teemana on vanhemmuuden tukeminen niin Suomessa kuin maailmalla. Todella tärkeä aihe!  Tuota teemaa miettiessäni jäin miettimään, voisiko vanhemmuuden tukemista toteuttaa noiden viiden rakkauden kielen kautta ja jos voisi, niin millä tavoilla?  Mielestäni on tärkeä on myös kysyä vanhemmalta itseltään, millaista apua ja tukea juuri hän omaan arkeensa toivoo. Mitä juuri sinä ja minä voisimme tehdä vanhemmuuden tukemiseksi omassa arjessamme ja käytännössä, jotta vanhempi ja hänen mukanaan lapsi ja koko perhe voisi voida hyvin? Tätä jään pohtimaan...

 

Sanna Loukasmäki
kirjoittaja työskentelee Alavuden seurakunnassa suntiona

Kommentit