Mitä kutoisin?

Onko sinulla ollut kenties samanlainen tilanne kuin minulla, että mielesi tekisi kutoa jotakin, mutta et oikein tiedä mitä? Itse olen jo kauan ajatellut, että jotain käsityötä olisi taas kiva ruveta tekemään ns. ruuhkavuosien jälkeen, mutta en oikein tiedä, mitä se voisi olla. Pitämättömiä tai vähällä käytöllä olevia villasukkia ja villapaitoja on kertynyt aivan riittävästi kaapin nurkkiin. Mitään kovin turhaa ei myöskään huvittaisi tehdä. Sellaista, mikä jäisi armotta käyttämättä. Poika ja mieskään eivät mitään nyt niin kovin tarvitse. Kummitytöille tietenkin jotakin voisin tehdä, hmm.

Sitten mieleeni juolahtaa seurakunnassamme toimiva Äiti Teresan peittopiiri. Ehkä jotenkin voisin osallistua heidän projekteihinsa ja käyttää samalla loppuun kaikkia pieniä langan keriä, mitä minulle on myös kertynyt pari kopallista kaapin nurkkaan. On omien käsitöideni loppulankoja ja jopa mieheni mummun aikaisia lankoja, pieniä, sieviä keriä. Olen nuukana ihmisenä myös tallentanut kaikki kanavatöistäni jääneet langanpätkät odottamaan jotain tulevaa käyttöä.

Lähden tutustumaan seurakuntamme Olohuoneella joka toinen perjantai kokoontuvaan Äiti Teresan peittopiiriin. Jo ovella huomaan ja aistin iloisen tunnelman, kun reilut parikymmentä pirteää naista kutovat puikot kilisten penkeillä vierekkäin istuen erilaisia sukkia ja keskustelevat samalla vilkkaasti. Osa saattaa olla myös ajatuksiinsa vaipuneena, mutta kuitenkin nauttien yhdessäolosta ja yhteisestä tekemisestä.

Haastattelen peittopiirin vastuunkantajana toimivaa Marjatta Hautalaa. Hän kertoo, kuinka Äiti Teresan peittopiiri on perustettu vuonna 2008 edesmenneen diakonimme Tiina Pyylammen aikana. Alusta saakka Marjatta on toiminut piirin vastaavana henkilönä. Hän kertoo, kuinka diakonia on aina ollut hänen sydäntään lähellä ja kuinka hän on ollut myös pari kertaa seurakunnan vastuuryhmässä mukana.

Marjatta kertoo tehtäväkseen huolehtia kaikesta tarpeellisesta eli hän keittelee kahvit, hankkii kastamiset, ostaa lankoja ja muita tarvikkeita. Myös erilaisista ruuduista tehtyjen palapeittojen sommittelu ja yhdistäminen on Marjatan tehtävä. Hän kertoo, kuinka tykkää sommitella ja suunnitella. Piirissä onkin leviteltynä ja nähtävillä monia erilaisia, ihanan värikkäitä palapeittoja. Itsellänikin on annettavana hänelle jo 5 erilaista, 18 * 18 cm:n kokoista palaa, jotka olen kotona jo ehtinyt kutoa tämän hienon ideani myötä. Ilolla Marjatta ottaa ne vastaan ja laittaa talteen odottamaan kokoamista. Kenenkähän peittoon omat palani oikein joutuvat? Tässä projektissa riittää työtä pitkäksi aikaa.

On ihanaa ja virkistävää miettiä erilaisia värejä ja kuvioita. Koen tällaisen kutomisen terapeuttiseksi,  arkeeni iloa ja tietenkin myös väriä tuottavaksi asiaksi. Poikanikin on halunnut opetella kutomista äidin rinnalla. Koen, että kutoessa voi nollata päätä ja ajatella samalla, mitä mieleen juolahtaa. Värit virkistävät ja voimaannuttavat.

Äiti Teresan peittopiirin peitot menevät kuulemma nykyään lahjoituksina hoivakoteihin ja yksittäisille vanhuksille. Joskus aiemmin kudottiin peittoja Intiaan, mutta se kohde on nykyään jäänyt pois. Diakoniatyö kertoo piiriläisille, missä ja minkälaisia lahjoituksia milloinkin tarvittaisiin. Ja ilolla naiset tekevät. Kaikki annetaan lahjaksi, mitään ei mene myyntiin.

Yhdessä piiriläiset myös ideoivat, mitä lahjoitetaan kastekoteihin kunakin vuonna. Tänä vuonna naiset kutovat turvalonkeroita, mustekaloja. Viime vuonna pienet vauvat saivat peittoja ja niitä on jemmassa odottamassa jo tuleviakin vuosia. Suomi 100 v - juhlavuotena annettiin sinivalkoisia tumppuja ja sukkia. Myös sukkia naiset kutovat jatkuvasti lahjoituksena hoivakoteihin ja diakoniatyölle eteenpäin välitettäväksi. Viime vuonna piiriläiset antoivat Pihlajakallion asukeille yhteensä 60 villasukkaa. Nyt myös Salmikoto on pyytänyt heiltä sukkalahjoitusta.

Jututtaessani naisia kuulen, kuinka tämä peittopiiri on ihana harrastus heidän mielestään: On mukavaa katkaista arkea, tavata tuttuja ja vaihtaa kuulumisia yhteisen tekemisen parissa. Iloisella mielellä naiset myös lahjoittavat käsitöitään. Iloista antajaa Jumala rakastaa.

Paula Setälä

kirjoittaja työskentelee kanttorina Alavuden seurakunnassa