Rakkautta rajalle

Katselimme lasten kanssa ohjelmaa Supernanny Suomi. Siinä 20 vuotta lastensuojelussa toiminut Pia Penttala auttaa suomalaisia perheitä kasvatuksen haasteissa. Supernanny-henkilö ei ole varsinkaan vanhimman lapsemme suosiossa, mutta silti hän haluaa aina seurata ohjelmaa. Kritiikkiäkin Supernanny on saanut. Lapsi totesi hetken hoitotädin puuhia katsellessaan, että ”Miksi tuo täti sössöttää lapselle. Mulle ei tarvitse sössöttää”. Aivan, lapselle voi puhua asiallisesti tämän ikä- ja kehitystason mukaan. Meillä vanhin lapsi tykkääkin erityisesti sanaleikeistä ja -muunnoksista.

Kun ohjelmaa on seurannut muutaman jakson ajan, huomaa nopeasti, että monissa perheissä ongelma on sama. Aikuiset eivät aseta lapselle selviä rajoja. Esimerkiksi: Nyt tämä asia alkaa, nyt tämä asia loppuu ja seuraavaksi on tämä asia. Nykyään on trendinä useasti se, että lapsen kanssa halutaan olla kaveri, eikä hänelle haluta tuottaa pettymyksiä. Rajojen asettaminen aiheuttaa lapsessa joskus jopa tylsyyden tunnetta, jos vaikka ruutuaikaa rajoitetaan. Tähän lapsi voi erittäin sydäntä särkevästi valittaa: ”Minulla on niin tylsää”. Sen sijaan, että en pitäisi rajoista kiinni ja antaisin tabletin käyttöön, ja opettaisin samalla lapselle, että näin aikuista pompotellaan, voin todeta lapselle: ”Ymmärrän, että sinulla on tylsää, mutta jos nyt on tylsää, niin kohta on pakko olla jo kivempaa.” Näin myös usein tapahtuu ja lapsen mielikuvitus ja luovuus kehittyy.

Ohjelmaa katsellessa mietin, mitä ihminen todella tarvitsee elämässä: ravintoa, terveyttä, unta, turvallisuutta, rakkautta, yhteisöä, huumoria ja vastauksia elämän peruskysymyksiin. Näitä me voimme antaa lapsillemme. Niistä ei kannata säästää. Säästökohteita ei kannata etsiä myöskään seuraavista: ajasta, sanoista, kosketuksesta ja rajoista. Lasta ei koskaan voi pitää liikaa sylissä, lapsi ei koskaan kuule liikaa olevansa kaunis ja ihmeellinen, eikä hänen kanssaan voi liikaa leikkiä ja hassutella. Kiireetön aika on myös se, mitä nuoretkin usein toivovat nuorisotyönohjaajilta ja omilta vanhemmiltaan. Rajojen asettamisesta Supernannykin sanoi, että kaikissa perheissä on yksi sääntö: ”Aikuiset sanoo ja lapset tottelee”. Vanhempaan lapseeni tämä kolahti, koska tämä on myös sääntö, mitä isä viljelee. Vanhin lapsi laittoi korvat käsiinsä ja sanoi: ”En kuule mitään.” Lapsen tehtävä ei ole päättää, mitä syödään, puetaan päälle tai ostetaan kaupasta. Se on aikuisen tehtävä. Lapselle tuo turvaa se, kun hän tietää vanhemman johtavan tilannetta.

Käskyt ja säännöt saattavatkin kuulostaa alkuun kylmiltä ja holhoavilta, jopa aikuisesta, mutta niiden tarkoitus on usein hyvä. Kymmenestä käskystä muistamme: ”Älä tapa.”, ”Älä varasta.”, ”Älä tee aviorikosta.” Koska ne sanotaan kaikille ja koskevat kaikkia, se tarkoittaa sinulle myös tätä: ”Kukaan ei saa loukata sinua henkisesti tai fyysisesti”, ”kukaan ei saa viedä omaisuuttasi ilman lupaasi”, ”kukaan ei saa häiritä parisuhdettasi”. Nämä ovat mielestäni aika hyviä ohjeita, eikä lainkaan luotaan työntäviä. Jumala haluaa suojella sinua, koska olet tärkeä ja arvokas. Niin myös sinun perheesi, lapsesi ja lapsenlapsesi.

Juho Loukasmäki

kirjoittaja työskentelee nuorisotyönohjaajana Alavuden seurakunnassa