Katselin tässä yhtenä päivänä dokumentin, joka kertoi
pyrkimyksestä päästä jalkaisin pohjoisnavalle. Kokeneet norjalaiset
naparetkeilijät olivat päättäneet vaeltaa sinne, mihin kukaan ei ole onnistunut
vaeltamaan kesäaikaan. Retkeilijät vetivät perässään kanoottia ylittääkseen
railot. Jäällä eteneminen onnistui jalkaisin tai suksilla. Jalat kastuivat
vähän väliä, oli kylmä ja vaaratilanteita oli jatkuvasti edessä. Voimat olivat
koetuksella.
Mielenkiintoinen dokumentti. Minua kiinnosti nähdä, minkälaista pohjoisnavalla oli. Halusin myös tietää, pääsevätkö retkeilijät perille. Pohdin myös sitä, mikä saa ihmiset lähtemään tällaiselle lomareissulle, jossa myös oma henki on vaarassa. Retkeilijät olivat sisukkaita. Reissulla vaadittiin fyysistä voimaa ja vahvaa henkistä kanttia. Mutta seinä tuli vastaan. Matka jäi kesken ja oli palattava takaisin.
Täytyy nostaa hattua näille retkeilijöille siitä, että he tunnistavat omat rajansa. Heillä oli rohkeutta myöntää, että matka on liian vaativa. Vaikka he kuvasivat reissuaan ja tarjolla olisi ollut mainetta ja kunniaa, he päättivät kääntyä takaisin. Paluupäätöstä ajatellen heidän on täytynyt laskea voimavaransa siten, että he jaksavat vaeltaa lähtöpisteeseen. Aivan voimiensa äärelle ei voinut mennä.
Dokumentin katsominen pohditutti minua myös työni näkökulmasta. Seurakunnassamme laaditaan tänä keväänä uusi strategia. Suunnittelemme sitä, mikä on etenemissuuntamme, miten teemme työtämme, miten pääsemme tavoitteeseen. Onko päämäärämme sellainen, johon emme kykene pääsemään? Onko maasto sellaista, jossa ei ole mahdollista edetä, vaan täytyisi palata takaisin? Onko meillä riittävästi osaamista?
Kun Jeesus antoi ensimmäisille opetuslapsilleen tehtävän, voi vain kuvitella, miten suurelta haaste vaikutti. ”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.” Kaikki kansat? Aika hurja odotus. Monta rajaa oli ylitettävänä, monta vastusta voitettavana. Opetuslapset ottivat haasteen kuitenkin vastaan ja evankeliumi tavoitti yhä uusia kansoja ja lopulta myös meidät, kaukana täällä pohjoisessa.
Kyllä minusta löytyy hitunen naparetkeilijää. Pohjoisnavalle en lähde, mutta haluan päästä seurakuntatyössä tavoitteeseen, joka voi vaikuttaa ylipääsemättömältä. Tahdon koetella osaamiseni rajoja, löytää rohkeutta itsestäni ja kannustaa muitakin toimimaan yhteisen päämäärän eteen. Vielä ei ole mielestäni aika kääntyä takaisin ja lopettaa evankeliumin eteen ponnistelemista. Tuumattava on. On katseltava ympärille. Muistettava päämäärä. Ja laitettava kädet ristiin.
Jumala johda sinä meitä, kun kannamme vastuuta yhteisestä tehtävästämme. Matka on vielä kesken. Liitytkö retkeilijöiden joukkoon?
Jussi Peräaho
kirjoittaja toimii Alavuden seurakunnan kirkkoherrana
Kommentit
Lähetä kommentti