Rippikoulu- ja nuorisotyö elävät nyt murroksessa.
On pitänyt miettiä luovia ratkaisuja toteuttaa kristillistä nuorisotyötä.
Vieläkään emme tiedä, millainen leirikesä on tulossa. Katkeaako itsellä riparikesien
putki, joka on jatkunut aina rippikesästä asti? Rippileirillä on siis ollut
merkitystä ainakin minulle. Moni nuori pohtii nyt, saako hän kaivatun
leirikokemuksen, josta on kuullut serkuilta ja isommilta sisaruksilta.
Kuitenkin, vaikka leiri olisi kuinka
hyvä tahansa tai nuorisotyötä tehtäisiin miten huikealla volyymilla tahansa, ei
niillä ole pidemmän päälle kovin suurta merkitystä. Tämä käy ilmi teologian
professori Kati Tervo-Niemelän uudesta tutkimuksesta, jossa nuorten
uskonnollista kehitystä seurattiin kymmenen vuoden ajan rippikoulun jälkeen.
Tämä tutkimus, kuten monet muutkin osoittavat, että vanhemmilla ja kodilla on
keskeinen rooli siinä, millaiseksi ihmisen uskonnollisuus muodostuu myöhemmällä
iällä.
Nuoren usko vaatii ympärilleen tukevia
elementtejä, jotta se vahvistuisi ja säilyisi. Hänen ympärillään on oltava
enemmän samalla tavalla uskovia ihmisiä, kuin kaksi rippikoulun opettajaa.
Molempien vanhempien mukana oleminen uskontokasvatuksessa on tärkeää, koska jos
vain toinen keskustelee nuoren kanssa uskon asioista, ovat tutkimuksen mukaan
nuoren asenteet 25-vuotiaana samat kuin niiden, jotka eivät ole saaneet
uskontokasvatusta ollenkaan.
Rippikoulu on tärkeä kokemus, mutta sen
vaikutus jää väliaikaiseksi, eikä se korvaa kodin antamaa positiivista ja turvallista
kuvaa uskosta ja hengellisyydestä. Rippikoulu paikkaa puutteita, muttei korvaa
kodin uskontokasvatusta. Miksi sitten vanhemmat jättävät uskosta puhumisen ammattilaiselle?
Tervo-Niemelän mukaan usko koetaan monessa perheessä liian henkilökohtaiseksi
tai jopa niin hävettäväksi asiaksi, ettei siitä haluta puhua. Tämä on kuitenkin
turhaa, sillä tutkimuksessa nuoret kertovat arvostavansa aikuisia, jotka ovat
kertoneet heille uskon asioista ja vastanneet hengellisiin kysymyksiin. Näitä
aikuisia ovat esimerkiksi isovanhemmat tai kummit, jotka ovat puhuneet heille
uskosta tuputtamatta, luonnollisena osana elämää.
Uskontokasvatuksen ei tarvitse olla
raskasta Raamattu-teologiaa, vaan kevyttä keskustelua esimerkiksi siitä, että
maailmassa on eri uskontoja ja nämä vaikuttavat eri lailla (Suomessa
juhlapyhät, nimet, kirjakieli jne.) ja kuinka ihmiset uskovat eri tavalla.
Iltarukouksen voi lukea ja risti voi löytyä seinältä. Uskon merkityksestä omaan
elämään voi kertoa vaikka niin, miten kultaisen säännön toteuttaminen näkyy
omassa elämässä.
Äidit, isät, isovanhemmat ja kummit.
Teidän antamalla uskontokasvatuksella on merkitystä - todistetusti. Eikä tarvitse
olla täydellinen sitä antaakseen. Raamatun uskon sankarit olivat aika
rikkinäisiä ihmisiä itsekin: Abraham epäili Jumalan lupauksia, Mooses hermostui
ja paiskoi tavaroita, Saul ei ollut kuuliainen, Salomonin loistava ura loppui
epäjumalanpalvelemiseen, Daavid syyllistyi törkeisiin synteihin, Jeremia
valitti kutsumustaan liian raskaaksi ja Pietari kielsi itse Jeesuksen. Ovatko
tällaiset ihmiset voineet olla Jumalan käytössä? He ovat olleet. Juuri he kelpasivat.
Sinäkin voit ja saat olla Jumalan käytössä.
Juho Loukasmäki
kirjoittaja toimii nuorisotyönohjaajana
Alavuden seurakunnassa
Kommentit
Lähetä kommentti