Puhu teinin kanssa hetki Jeesuksesta


Rippikoulu- ja nuorisotyö elävät nyt murroksessa. On pitänyt miettiä luovia ratkaisuja toteuttaa kristillistä nuorisotyötä. Vieläkään emme tiedä, millainen leirikesä on tulossa. Katkeaako itsellä riparikesien putki, joka on jatkunut aina rippikesästä asti? Rippileirillä on siis ollut merkitystä ainakin minulle. Moni nuori pohtii nyt, saako hän kaivatun leirikokemuksen, josta on kuullut serkuilta ja isommilta sisaruksilta.

Kuitenkin, vaikka leiri olisi kuinka hyvä tahansa tai nuorisotyötä tehtäisiin miten huikealla volyymilla tahansa, ei niillä ole pidemmän päälle kovin suurta merkitystä. Tämä käy ilmi teologian professori Kati Tervo-Niemelän uudesta tutkimuksesta, jossa nuorten uskonnollista kehitystä seurattiin kymmenen vuoden ajan rippikoulun jälkeen. Tämä tutkimus, kuten monet muutkin osoittavat, että vanhemmilla ja kodilla on keskeinen rooli siinä, millaiseksi ihmisen uskonnollisuus muodostuu myöhemmällä iällä.

Nuoren usko vaatii ympärilleen tukevia elementtejä, jotta se vahvistuisi ja säilyisi. Hänen ympärillään on oltava enemmän samalla tavalla uskovia ihmisiä, kuin kaksi rippikoulun opettajaa. Molempien vanhempien mukana oleminen uskontokasvatuksessa on tärkeää, koska jos vain toinen keskustelee nuoren kanssa uskon asioista, ovat tutkimuksen mukaan nuoren asenteet 25-vuotiaana samat kuin niiden, jotka eivät ole saaneet uskontokasvatusta ollenkaan.

Rippikoulu on tärkeä kokemus, mutta sen vaikutus jää väliaikaiseksi, eikä se korvaa kodin antamaa positiivista ja turvallista kuvaa uskosta ja hengellisyydestä. Rippikoulu paikkaa puutteita, muttei korvaa kodin uskontokasvatusta. Miksi sitten vanhemmat jättävät uskosta puhumisen ammattilaiselle? Tervo-Niemelän mukaan usko koetaan monessa perheessä liian henkilökohtaiseksi tai jopa niin hävettäväksi asiaksi, ettei siitä haluta puhua. Tämä on kuitenkin turhaa, sillä tutkimuksessa nuoret kertovat arvostavansa aikuisia, jotka ovat kertoneet heille uskon asioista ja vastanneet hengellisiin kysymyksiin. Näitä aikuisia ovat esimerkiksi isovanhemmat tai kummit, jotka ovat puhuneet heille uskosta tuputtamatta, luonnollisena osana elämää.

Uskontokasvatuksen ei tarvitse olla raskasta Raamattu-teologiaa, vaan kevyttä keskustelua esimerkiksi siitä, että maailmassa on eri uskontoja ja nämä vaikuttavat eri lailla (Suomessa juhlapyhät, nimet, kirjakieli jne.) ja kuinka ihmiset uskovat eri tavalla. Iltarukouksen voi lukea ja risti voi löytyä seinältä. Uskon merkityksestä omaan elämään voi kertoa vaikka niin, miten kultaisen säännön toteuttaminen näkyy omassa elämässä.


Äidit, isät, isovanhemmat ja kummit. Teidän antamalla uskontokasvatuksella on merkitystä - todistetusti. Eikä tarvitse olla täydellinen sitä antaakseen. Raamatun uskon sankarit olivat aika rikkinäisiä ihmisiä itsekin: Abraham epäili Jumalan lupauksia, Mooses hermostui ja paiskoi tavaroita, Saul ei ollut kuuliainen, Salomonin loistava ura loppui epäjumalanpalvelemiseen, Daavid syyllistyi törkeisiin synteihin, Jeremia valitti kutsumustaan liian raskaaksi ja Pietari kielsi itse Jeesuksen. Ovatko tällaiset ihmiset voineet olla Jumalan käytössä? He ovat olleet. Juuri he kelpasivat. Sinäkin voit ja saat olla Jumalan käytössä.



Juho Loukasmäki
kirjoittaja toimii nuorisotyönohjaajana Alavuden seurakunnassa

Kommentit