Pikkuveli

Kesäkuun yhdeksäs muutti pienen perheemme elämän. Meitä oli nyt neljä, kauan odotettu pikkuveli saapui. Hän hurmasi meidät kaikki ensihetkestä. Ne liikutuksen kyyneleet, jotka mieheni silmäkulmasta valuivat pitkin poskia, kun vauva synnyttyään avasi äänihuulensa - kuin ilmoittaakseen, että olen nyt täällä - eivät unohdu koskaan. Mieheni ensimmäinen lapsi, hänen poikansa oli syntynyt. Hän oli sanaton ja onnellinen. Lapsen syntymä on ihmeellinen asia. Miten Luoja onkaan luonut jotain niin kaunista ja viatonta. Jotain, joka ei pärjää ilman sinun huolenpitoa ja  hoivaa. Rakkaus täytti meidät, tuon pienen, ihmisen pojan kasvattaminen tähän maailmaan oli nyt meidän tärkein tehtävämme.

Elämme ihanan kamalaa vauva-arkea. Valvotut yöt, oman ajan vähyys, monesti pitkät päivät yksin vauvan kanssa kotona uuvuttavat välillä kovastikin. Vauva on hakenut rytmiään, joka on vaihdellut paljonkin. Milloin nukutaan yöllä, milloin ei. Milloin herätään aikaisin, milloin saadaan nukkua hyvät ja pitkät unet. On vatsavaivat ja kitinät, mutta myös ne hymyn hetket. Esikoiseni syntymästä on pian 14 vuotta. Siinä on ehtinyt aika kultaamaan muistot, ja minut on ehkä yllättänyt se, millaista tämä vauva-arki olikaan. Kaikki todella menee vauvan rytmissä, muu tulee siinä sivussa. Tämä on vaatinut uudelleen opettelua. Enää ei tulla ja mennä oman kellon mukaan, johon oli jo ehtinyt tottua. Silti tuntuu, että elämä on parasta juuri nyt.

Olen vasta pikkuhiljaa alkanut nauttimaan kotona olosta, kun vauvalle on tullut ikää ja päiviin on tullut oma rytminsä. Hän on löytänyt vihdoin päiväunet ja saa itsekin hetken hengähtää. Paikkakunnalla asuva kummi on myös aina valmis ottamaan vauvaa hoitoon, joka on ollut valtavan tärkeä tuki, tukiverkoston ollessa meillä pieni. Vauva-aika on raskasta, mutta se menee lopulta nopeasti ohi ja sitten sitä joskus kaiholla muistelee. Silti on tärkeää muistaa apu ja vertaistuki. Silloin jaksaa olla parempi vanhempi.

Alkuun kaipasin kovastikin töihin, kun vauva ei tuntunut olevan tyytyväinen oikein mihinkään. Kaipasin työkavereita, seurakuntalaisten parissa olemista, omaa työpistettä ja työtäni. Olemmekin olleet tuttu näky toimistolla. On parhautta olla osa työyhteisöä, jonne näin äitiyslomallakin tuntee kuuluvansa. Palaan puolen vuoden päästä sen oman työpisteeni ääreen, mutta sitä ennen vietämme tärkeitä elämän alkutaipaleen hetkiä yhdessä kotona. On ihana seurata pienen kehitystä ja hänen niin valloittavaa hymyään! Päivät menevät meillä jo paljon kivemmin. Ensi kuussa aloitamme vauvauinnin ja kiinteiden ruokien maistelun. Sitä odotamme.

Hän sai kasteessa nimen Väinö Jaakko Emil. Meille hän on ollut jo raskausajasta lähtien Väiski. Kasteen merkitys on minulle suuri. Taivaan Isä pitää lapsestani huolta, koko hänen elämänsä ajan, suojaa ja varjelee. Kirkkoon kuuluminen tuo turvallisuuden tunnetta; emme ole täällä yksin, meidän ei tarvitse pärjätä yksin. Itselleni oli myös tärkeää, että juuri esimieheni, kirkkoherramme kastoi Väinön ja liitti Jumalan perheeseen. Hän otti tehtävän kunnialla vastaan. Kastetilaisuus oli kaunis ja Väinö sai kolme ihanaa kummia mukaan elämänsä varrelle. Yhteenkuuluvuuden tunne perheessämme vahvistui, kun meidät Väinön vanhemmat vihittiin samalla avioliittoon. Kastepäivä oli meille monella tapaa merkityksellinen. Myöhemmin saimme vielä ripustaa kastesydämen kirkon kastepuuhun, joka on täällä Alavudella kaunis tapa muistaa perheille tärkeää päivää.

Pieni Väinö on tuonut elämäämme niin paljon iloa ja rakkautta. Aivan kuin hän tietäisi sen, kun katsoo meitä hymyillen. Minä, isänsä ja isoveljensä olemme täällä ihan häntä varten. Kastepuheessaan pappi puhui isoveljelle hänen merkityksestä pikkuveljen elämässä ja teinimme kuunteli tarkasti. Hänelle Väinö on valtavan tärkeä, se kauan odotettu pikkuveli josta pitää huolta. Viime sunnuntaina molemmat poikani matkustivat autoni takapenkillä ja kuulin isomman sanovan hiljaa ”Mä rakastan sua Väiski”. Se oli varmasti kauneinta mitä olen kuullut. 

"Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä”. Ps.139.

Me kiitämme Väinöstä.

Johanna Pakkanen

kirjoittaja työskentelee viestintä- ja toimistosihteerinä Alavuden seurakunnassa