Retkeilyvuosi

Tämä vuosi 2020 jää mieleeni paitsi arkeamme mullistaneen pandemian vuoksi, myös muun muassa siksi, että harvinaisen paljon on tullut retkeiltyä! Jo keväällä tein poikani kanssa joitain retkiä lähimaastoon. Yhtäkkiä, kun koulunkäyntiin kuluikin tavallista vähemmän aikaa, piti keksiä tilalle jotain muuta, ettei aika olisi käynyt niin pitkäksi. Ja ulkoilu ja liikuntahan ovat terveellisiä, hoitavat sekä mieltä että kehoa. 

Viikonloppuisinkin olemme tehneet perheemme kanssa retkiä lähiseudulle. Retkeily onkin muodostunut meidän perheen yhteiseksi harrastukseksi. Paljon kivoja retkeilykohteita lähiseudulta löytyykin, mm. Kierinniemen luontopolku Ähtärissä oli oikein mukava! Kun kalenterista on poistunut moni tapahtuma, on jäänyt paremmin aikaa muulle. Ja arkisen touhun vastapainoksi on ollut kiva tehdä jotain extraa, joka nostaa arjen yläpuolelle ja saa hetkeksi unohtamaan kaikki arkihuolet, virkistää ja antaa uutta voimaa.

Luonnossa aistit herkistyvät, kun voi ihastella monia luonnon yksityiskohtia, haistella, katsella, kuunnella, tunnustella. Ihminen kaipaa esteettisiä elämyksiä, siinä on ehkä yksi syy siihen, miksi kauniit luontokohteet houkuttelevat. Ihminen haluaa myös oppia, nähdä ja kokea uutta. Tutkimustenkin mukaan luonnossa mieli rauhoittuu, verenpaine laskee ja stressaantuneelle mielelle tekee erityisen hyvää sukeltaa Luojan luoman luonnon kätköihin.

Moni muukin oli kuluneena kesänä kotimaan luontokohteisiin löytänyt, sen huomasimme mm. Kuusamossa Pientä karhunkierrosta kiertäessämme. Riippusilloille tahtoi muodostua pitkiä jonoja ja taukopaikoilla ei tarvinnut yksin olla. No, onhan tämä myös Suomen suosituin vaelluskohde. Läheiset leirintäalueet olivat täynnä, eikä kaikille ollut aina tilaakaan. Näin myös Hossan kansallispuistossa, jossa kävimme kesällä. Riisitunturilla Posiolla oli myös pitkät tiensivut täynnä autoja, patikoijia riitti. Kotimaan luontomatkailu on saanut pandemiasta uutta nostetta, mikä sinällään ei ole huono asia.

Luontopoluilla on toki ollut tilaa itsekseenkin kävellä, omissa mietteissään. Luonnon rauhaa varmaan monikin lähtee kansallispuistoista hakemaan, ei niinkään muiden ihmisten seuraa. Tähän liittyen törmäsin tänä syksynä Pyhä-Häkin kansallispuistossa Aaro Hellaakosken runoon Salomaa: ”Salomaa on tehty, jotta siellä ei asuttais, jotta siellä Jumala yksin olla sais astuskellen sammalmattojansa ympärillään koko luomisen kansa. Meidätkin hän kaiketi mukaan tulla sois kunhan malttaisimme jättää tärkeytemme pois, viipyä vaistojen salamyhkäisten ajateltavana, huulilla hyvin yksinkertainen, harras sana, ristiriidaton tänne, jossa kuulla saa kuinka käpy oksalta maahan putoaa, jossa on monta pyhästi puhdasta puuta, ihmistä jos ei, sitä enemmän muuta.”

Myös marjastuksen pariin on moni löytänyt tänä syksynä ja onkin ollut taasen hyvä marjavuosi. Itsekin olen ahkeroinut ennätysvuoden marjastuksen parissa, myyntiinkin olen innostunut poimimaan jonkin verran. Marjastus on mielestäni kiva harrastus: Se on hyvää hyötyliikuntaa, syy olla ulkona ja palkkioksi saa terveellisiä luonnon antimia talven varalle. Marjastaessa voi ajatella kaikenlaista. Eräästä Meidän mökki-lehdestä luin näin: ”Marjoja poimiessa olen pohtinut parisuhdetta, miettinyt työasioita, saanut uusia ideoita – tai lepuuttanut aivoja. Jokainen astiaan tipahtanut marja on ollut kuin helmi uskovaisen rukousnauhassa.”

Näinhän se menee. Hyvää loppusyksyä sinulle!

Paula Setälä 

kanttori