Tänä vuonna Yhteisvastuu-keräyksessä kuuluu köyhien
vanhusten ääni. Vähävaraiset ikäihmiset ovat usein tilanteessa, jossa vaikeudet
kasaantuvat. Terveydelliset ongelmat saattavat olla lisäämässä pienituloisten
eläkeläisten köyhyyttä sairaalakäynteineen ja isoine apteekkilaskuineen.
Vastaavasti köyhyyden mukana saattaa tulla terveydellisiä ongelmia, yksinäisyyttä
ja turvattomuutta. Ihmisellä on aina tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi. Tämä
tarve ei häviä iän myötä mihinkään. Päinvastoin se saattaa vain korostua iän
mukanaan tuomien sairauksien sekä yksinäisyyden lisääntyessä.
On tärkeää tuntea kuuluvansa joukkoon; perheeseen, harrastukseen,
työyhteisöön tai johonkin muuhun yhteisöön. ”Ihminen elää toisen ihmisen
kautta.”, toteaa lääkärikuntamme vanhin, arkkiatri Risto Pelkonen, 89. Monet
vanhukset, joiden luona käyn työni puolesta kotikäynneillä, tuntevat itsensä
kuitenkin hyvin yksinäisiksi. Kun tähän tunteeseen sosiaalisesta köyhyydestä
lisätään vielä taloudelliset vaikeudet, voi elämä tuntua todella raskaalta
selviämistaistelulta iäkkäälle, usein sairauksien kanssa kamppailevalle
ihmiselle.
Pienillä eläkkeillä elävät vanhukset saattavat jättää
esimerkiksi lääkkeet ostamatta, koska muuten ei raha riitä ruokaan, vuokraan
tai vaikka sähkölaskuun. Pitää punnita, mikä on tärkeysjärjestys milloinkin. Kuinka
kauan voi olla ottamatta mitäkin lääkettä? Eräs työni puolesta tuttu vanhus
pesi leivän päältä homeen pois ja söi. Miksi? Koska on äärimmäisen yksinäinen
ja voi mennä parikin viikkoa, että joku sellainen käy, jolle uskaltaa luottaa
vähät rahansa ja joka ehtii käydä kaupassa, että saisi uutta leipää.
Ei ole mitenkään tavatonta nähdä eläkeikäisiä EU-ruokajaossa
tai diakonian asiakkaina vastaanotollamme. He tulevat usein taloudellisten
ongelmien vuoksi ja yhtä usein yksinäisyys saa heidät hakeutumaan diakoniatyön
kautta avun piiriin. Vastauksena yksinäisyyteen ystävätoiminnan kautta
yksinäisille vanhuksille välitetään vapaaehtoisia ystäviä. Asiointiavun
vapaaehtoiset käyvät puolestaan saattelemassa heitä esimerkiksi sairaalaan ja
takaisin kotiin. Miten tärkeää työtä vapaaehtoiset tekevätkään! Kuinka rinnalla
kulkemisen tärkeys korostuu siinä vaiheessa, kun pyörätuolissa istuva, hieman muistisairas
vanhus toistelee, ettei häntä vain jätettäisi yksin selviämään. Kuinka
vapaaehtoinen jaksaa aina uudestaan vastata: ”Olen tässä niin kauan kuin
sinäkin. En jätä sinua yksin. Vien sinut kotiin asti.”
”Talo näyttää hiljaiselta, pimeältä ja autiolta, kun ajan
pihaan. Tiedän syynkin, koska hän on sen minulle monta kertaa kertonut. Hän
kokee turvattomuutta, yksinäinen vanhus, sadan vuoden kynnyksellä jo. Ei halua
kääntää ihmisten huomiota taloonsa. Talvi-illat ovat todella pitkiä, kun ei
uskalla pitää valoja päällä. Taskulampun avulla hän tekee arkisia askareitansa.
Odotan kovasti tapaamista, kun edellisestä on kulunut jo
pitkä tovi. Hän on ovella vastassa toivottamassa tervetulleeksi. Siinä molemmilla
on silmäkulmat kosteina. Asioita on kertynyt valtavasti ja niitä hän
toimittelee niin, että kun alan tekemään lähtöä, teen sitä reilun puoli tuntia. Ylös
merkataan isoin kirjaimin, milloin seuraavan kerran tavataan.
Arvostan kovasti hänen sisukkuuttaan. Olen kuullut talon
tarinaa sieltä täältä ja tiedän, miten kovin rakas se hänelle on. Miten hän
pula-aikana etsi ympäriinsä rautanauloja ja osti lopulta ämpärillisen
suoristettavia nauloja vähistä rahoistaan. Kuinka hän ajoi pyörällä päivittäin monia
kilometrejä katsomaan, miten talonrakennus sujuu. Rahavaikeuksien kohdatessa,
talo oli mennä huutokauppaankin, mutta sitkeydellä hän sai tarvittavat
lyhennykset hoidettua ja pidettyä talonsa. Hän ei mistään hinnasta halua lähteä
siitä muualle asumaan. Miten tärkeä sen pihapiiri hänelle on! Kukkaistutukset,
joita ei enää uskalla mennä hoitamaan, koska pelkää kaatuvansa ja voi mennä
monia päiviä ennen kuin kukaan käy.
Näiden vuosien aikana olemme onnistuneet rakentamaan luottamussuhteen.
Autan ja teen pieniä palveluksia hänelle mielelläni. Hän on jo oman työnsä
tehnyt. Hänen on aika levätä. Aina viimeiseksi ennen lähtöä laulan hänelle
rakkaaksi tulleen virren, `Kiitos sulle Jumalani´. Joka kerta hän herkistyy ja
kiittää. ´Kiitos sulle jokaisesta elämäni hetkestä. Kiitos päivän paistehesta
niin kuin pimeydestä. Kiitos sulle taisteluista, ristitäkin, Jumalain. Kiitos,
että aina muistat, autat mua tuskissain.”
Mirjami Majuri
diakoniatyöntekijä
Kommentit
Lähetä kommentti