Korona - eväät


”Korona-tilanne nyt!”  ”Tartuntoja pandemian aikana.” ”Katso paikkakuntasi korona-tilanne täältä.” Jokainen lehti ja uutislähetys alkaa näin. Korona-virus on ollut uutistemme pääaihe nyt reilun vuoden. Ei siis ihme jos korona-väsymys iskee ilman muutakin huolta ja murhetta. Korona on osa elämäämme, ja se vaikuttaa jo päivittäisiin valintoihimme samalla tasolla kuin valinta omenan ja päärynän välillä. Kuinka kauan tilanteen siis pitää jatkua, että uutisten pääotsikoissa ei ole Korona?

Suurella joukolla ihmisiä oli nälkä. Opetuslapset levittelivät käsiään, miten näin suuri joukko saataisiin ruokittua. Kenelläkään ei ollut rahaa, eikä tilanteeseen ollut osattua varautua etukäteen. Ihmisjoukon keskeltä löytyi pieni poika, joka oli valmis jakamaan omat eväänsä koko joukon kesken. Pojalla oli viisi leipää ja kaksi kalaa, eihän niistä riittäisi kuin muutamalle. Jeesus ei nähnyt ongelmaa, vaan mahdollisuuden. Hän siunasi ruoan ja kaikille riitti syötävää. Ihme oli tapahtunut. Minä uskon, että ihme tapahtui, kun tuo poika tarjosi omasta vähästään. Hyvä lähti kiertämään ja lisääntyi. Jokainen, joka jotain oli tuonut mukanaan, antoi sen yhteiseen käyttöön. Ja kun näin tapahtui, jokainen sai osakseen riittävästi ja ylikin.

Me etsimme omaa paikkaamme vertailemalla itseämme muihin. Jos et ole paras, et ole mitään.  Hyvän jakaminen, tai yhteiseen tehtävään osallistuminen ei tarkoita, että täytyisi olla paras ja rikkain. Vaikka korona on tuonut haasteita, varmasti se on myös opettanut meille jotakin. Asettanut ehkä arvoja uuteen järjestykseen, tai auttanut karsimaan elämästä turhat kuormitustekijät pois.

Mikä on sinun evääsi tähän päivään, mikä on sinun lahjasi?  

Hyvää paastonaikaa jokaiselle!

 

Henriikka Leppämäki 

vs. lähetyskasvatussihteeri, lastenohjaaja

 

Kommentit