Elämä kuin palapeli?



Harrastan palapelejä. Palapelit ovat minulle niin sanottua ”aivojen nollausta”, tapa, jolla saan ajatukset irti kaikesta muusta. Palapelejä tehdessä pystyy keskittymään hetkeen, juuri sen kyseisen palapelin tekemiseen.

Palapelien teossa on monta strategiaa ja tapaa. Voi aloittaa etsimällä reunapalat ja lajittelemalla paloja jo valmiiksi. Voi aloittaa tekemään keskeltä tai jostakin pienestä yksityiskohdasta. Paloja voi lajitella jo alussa niin, että käy kaikki palat läpi, tai sitten etsii aina tietynlaisia paloja kerrallaan tarpeen mukaan. Paloja voi lajitella värin tai muodon mukaan. Palapelinteko on prosessi, joka harvoin tulee valmiiksi yhdeltä istumalta. Tai riippuen toki palapelistä – muutaman sadan palan tai ennestään monta kertaa koottu palapeli tulee nopeammin valmiiksi.

Toisinaan johonkin kohtaan ei tunnu löytyvän mitään palaa. Kohta huokuu tyhjyyttään. Missä se pala oikein on? Jäljellä olevia paloja käy läpi, mutta sopivaa ei millään tunnu löytyvän. Joskus tulee kokeiltua monta kertaa, ennen kuin sopiva löytyy. Välillä samaa palaa tulee kokeiltua useasti samaan kohtaan, mutta eihän se edelleenkään sovi. Turhauttaa.

Samalla tavalla voi tuntua, että elämässämme on jokin tyhjä kohta. Kohta, johon kaipaamme jotakin sopivaa palaa. Joskus sitä sopivaa palaa ei tunnu löytyvän ja täytämme kohdan jollakin muulla, väärällä, huonolla. Kaikilla meistä on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi, kohdatuksi. Jos tähän tarpeeseen ei saa vastausta, voi kaipuu yltyä niin kipeäksi, että sitä lähtee täyttämään millä vain.

Toisinaan kädessä taas on pala, joka ei tunnu sopivan minnekään. Vaikka kuinka etsii, se ei löydä omaa paikkaansa. Ehkä sinullakin on joskus elämässä sellainen olo? Omaa paikkaa ei tunnu etsimisestä huolimatta löytyvän? Lopulta palapelin rakentuessa, paikka löytää vihdoin kohdilleen. Sitä seuraa tyytyväisyyden tunne – kas, tuohon se sopikin. Samoin voi käydä myös muutoin elämässä. Joskus omaa paikkaa ei löydy, mutta myöhemmin huomaakin, että tuossahan se minulle sopiva paikka onkin. Joskus pitää vain odottaa, että ympärille rakentuu suotuisat olosuhteet omalle paikalle. Joskus niitä ympäröiviä rakenteita täytyy itse tehdä.

Palapeleissä pidän siitä, että niistä tulee joskus valmista. Vaikka prosessi olisi joskus pitkä, niin pala kerrallaan se edistyy. Ja lopulta palapelin tekemisestä seuraa konkreettinen lopputulos, valmis kuva. Kuvan voi sitten valintansa mukaan liimata ja kehystää, tai antaa olla muutaman päivän ja sitten tuhota sen takaisin laatikkoon ja laittaa sen takaisin hyllyyn. Tai kierrättää eteenpäin.

Toisin kuin palapelit, elämässä ei koskaan tule valmiiksi. Elämämme palapeli voi muuttua, palat voivat vaihdella, joskus palat ovat hukassa, joskus palat eivät tunnu sopivan yhteen tai niille ei löydy paikkaa.

Millaisista paloista sinun elämäsi tällä hetkellä koostuu? Koetko, että jotakin puuttuu?

Mikäli koet, että elämästäsi puuttuu jotakin tai siinä on tyhjä aukko, voisiko se olla Jumalan mentävä kohta? Jumala näkee ja kuulee sinut ja Hän haluaa sinut kohdata.

Voimia ja siunausta kaikkeen, mitä elämäsi palapeliin tällä hetkellä kuuluukin ja missä vaiheessa prosessia se onkaan. 


Ellen Kiviharju

Seurakuntapastori





Kommentit