Pölyhiukkaset leijailevat verhon välistä pilkistävässä valonsäteessä. Ihanaa, nyt se on täällä, KEVÄT!
Vietin
pääsiäisloman kaukana omasta arjesta, noin 150 kilometrin päässä mökillä. Oli
ihana seurata kevään edistymistä, lumi suli pihalta ja joutsenet liihottivat
järven yllä. Pajunkissat saivat höyhenkoristeet, pihalaatat lakaistiin moneen
kertaan ja nuotiolla paistettiin makkaraa lähes joka ilta.
Odotan
joka vuosi kevättä ja kesää malttamattomana. Lapsen tavoin käyn rikkomassa
jääpeitteen mökkitien vesilätäköistä ja edistän näin kevään saapumista. Ja joka
kerta se on yhtä hauskaa. Toinen ihana kevätharrastus on etsiä lehdistä ja
somesta kuvia kukka-asetelmista, joita kesän saavuttua sommittelen ruukkuihin
ja parvekelaatikoihin. Tosin joka vuosi päädyn ensin orvokkeihin, ja sen
jälkeen pelargonioihin.
Hiljaisuuden
keskellä unohtui koronahuolet ja maskit. Joku muukin oli nauttinut
kaupunkikotimme hiljaisuudesta. Pulupariskunta oli kotiutunut parvekkeellemme
mattokäärön sisälle. Siitähän se riemu repesi, kun aamulla huomasin pululauman
tepastelemassa parvekkeella. Höyhenet siinä hieman pöllysi, mutta lopulta minä
voitin parvekkeen herruuden. Toivottavasti pulut löytävät uuden kodin jostain
muualta.
Kevään
riemu vaihtui nopeasti mökötykseen ja marinaa, kun pääsiäispäivän räntäsade
yllätti. Noh, kuuluhan sekin kevääseen, mutta silti… Kaipaan sitä riemua ja iloa mitä kevätaurinko
saa ihmisissä aikaan. Mikä saisi riemun pysymään sisällämme joka päivä,
sateesta huolimatta?
Henriikka Leppämäki,
vs. lähetyskasvatussihteeri, lastenohjaaja
Kommentit
Lähetä kommentti