Musta ei seurakunnan työntekijää tule!

 


Nämä sanat olen opiskeluaikana sanonut vanhemmilleni. Opiskelin Ylivieskassa Yhteisöpedagogiksi ja olin vakuuttunut etten tule tekemään töitä seurakunnassa, olinhan koko elämäni ollut seurakunnan toiminnassa mukana ja äitini työpaikalla pyörimässä (äiti oli kirkkoherranvirastossa yli 40 vuotta). Ajattelin että nyt on aika nähdä muita työyhteisöjä ja että riittää kun meidän perheestä yksi on kirkolla töissä.

Opiskeluaikana tein harjoitteluja lastensuojelussa, kaupungilla ja seurakunnissa. Tänä aikana huomasin kuitenkin kuinka seurakunta työyhteisönä veti puoleensa, tuntui kotoisalta. Niinpä jo kouluaikana aloin kuitenkin tehdä seurakunnan nuorisotyöntekijän töitä, olen käynyt tekemässä sijaisuuksia lähialueella, Lapualla muutamaankin kertaan, Seinäjoella ja Kauhavalla. Kävinpä kokeilemassa välissä myös kaupan alan töitä kun ei ollut omalta alalta töitä tarjolla, se oli hyvin silmiä avaava kokemus, opin ihmisistä paljon ja sen kuinka monenlaisissa elämäntilanteissa ihmiset elävät. Kuitenkin huomasin, kuinka kaipuu oli seurakuntaan.

Nyt vuoden alusta olen saanut aloittaa vakituisessa virassa täälä Alavudella, olen alkanut kotiutua työyhteisöön ja työ tuntuu omalta. Vielä kun rajoituksia saadaan purettua enemmän ja pääsee kohtaamaan ihmisiä ja tutustumaan heihin niin alkaa seurakuntalaisetkin tuntumaan tutuilta.

Luulen, että aluksi kapinoin seurakuntaa vastaan, niin kuin lapset kapinoivat vanhempiaan vastaan. Kuitenkin olin kasvanut seurakunnan keskellä ja siellä oli helppo olla. Uskon, että Jumalan johdatus on kuljettanut minut juuri tänne ja tähän. Viihdyn töissä ja se antaa enemmän kuin ottaa, aina se ei edes tunnu työltä.


Maria Ahonen

Varhaisnuorisotyöntekijä


Kommentit