Samoin kuin väkimäärä maaseudulla ja etenkin sen syrjäkylillä, on jo vuosia kristillisyys ohentunut arjessamme. Tapakulttuurinakin kätten ristiminen, kirkossa pyhinä käyminen ja suruadressien kirjoittaminen on käynyt vieraammaksi nuoremmalle polvelle, tarkoitan omaakin ikäluokkaani, meitä nelikymppisiä. Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen turvaavia uskovia kävelee alati vähemmän vastaamme. Emme toki kenenkään ”sielun tilaa” voi tietää, mutta tämän suuntaisia tilastot kertovat.
Ja kuitenkin, nykyäänkin on maita, alueita ja seurakuntia, joissa uskovaisten joukko kasvaa. Jumala ja ihmisten todellisuus kohtaavat. Kristinuskoa tuntematon ihminen saa tutustua elämän ja arvomaailman mullistavaan Totuuteen ja Armoon. Seurakuntakoditon saa löytää kaipaamansa yhteyden ja henkisen kodin. Ystävyyssuhteiden luominen lienee yksi avain tähän. Rukous toinen.
Saadessani toimia menneen lukuvuoden Alavuden seurakunnan satunnaisena harjoittelijana, olen havainnut, että Alavuden seurakunnalla on hyvät mahdollisuudet olla yksi vahvistuvista seurakunnista. Täällä ollaan ajan tasalla toiminnoissa ja ihmisten kohtaamisessa, koronasta huolimatta. Paikallisseurakuntana tämä on 2000-lukulaisen näköinen ja sen makuinen.
Meidät kaikki on kutsuttu Elävän Jumalan luokse. Ja meidät kaikki on lähetetty kutsumaan muitakin mukaan. Lepäämään ja varustautumaan kutsuttuna sekä arkeen lähetettynä anon itsekin uudistumista. Ja hiljaa huomaan, Jumala luo uutta.
Henna Heimonen
Diakoniatyön opiskelija
Kommentit
Lähetä kommentti