Viimeiset viikot ovat olleet täällä Lapuan hiippakunnassa mielenkiintoisia. Entinen piispamme Peura on jäänyt pois ja uusi piispa vihitty virkaan. Osa meistä on varmasti seurannut netistä Peuran lähtösaarnaa ja piispa Salomäen vihkimistä virkaan.
Ennen eläkkeelle jäämistään piispa Peuraa haastateltiin. Hän oli sanoi kokeneensa, että yhteiskunnan asenne oli muuttunut uskontovastaiseksi ajan saatossa. Uskonnosta ei saisi puhua. Joskus somessa nuorten kanssa keskustellessa minulle saattaa joku kommentoida, että toimintani on moraalisesti epäeettistä, koska aivopesen nuoria uskomaan mielikuvitusolentoihin ja etsimään tästä lohtua ja turvaa. Saatetaan väittää, että lapsi on maailmankatsomukseltaan ateisti, kunnes aikuinen opettaa hänelle Taivaan Isästä.
Jumalan kuittaaminen mielikuvitusolentona on aika heppoista ja siinä ymmärretään Jumala-käsite melko pelkistettynä. Mietin kuitenkin sitä, että onko lähtöajatus, että lapsi on ateisti syntyessään, totta? Onko niin, että lapset uskovat Luojaan vain silloin, jos vanhemmat tai joku muu aikuinen siitä heille kertovat?
Oli mielenkiintoista huomata, että tätä asiaa on tutkittu uskontotutkimuksen parissa. Eikä tämä asia ole edes kovin kiistelty. Mihin tulokseen tutkijat ovat sitten päätyneet? Oxfordin yliopiston uskontotutkija Justin Barrett yhdessä 50 muun tutkijan kanssa tutkivat lapsia 20 eri kulttuurista. Tutkimus päätyi siihen lopputulokseen, että lapset pitävät hyvin luonnollisena ajatusta, että näkyvällä maailmalla on yli-inhimillinen luoja, jonka tieto ylittää tietomme, jonka voima ylittää voimamme, joka on moraalisesti hyvä ja kuolematon. Tämä kuvaus muistuttaa mielestäni paljon käsitystä kristittyjen Jumalasta, vaikkei sitä voikaan pitää uskona kolmiyhteiseen Jumalaan tai minkään muunkaan uskonnon versioon Jumalasta. Sen sijaan voi todeta, että jonkinlainen jumala-aavistus on ihmisen perusviritys.
Perusvirityksellä tutkimuksessa tarkoitetaan sitä, että samaan tapaan kuin ihmisellä on idullaan kyky oppia puhumaan tai kävelemään, hänellä on idullaan kyky uskoa Luojaan. Lapsi ei heti alkuunsa kävele tai puhu täydellisesti, mutta tämä kyky kehittyy täyteen teräänsä ajan mittaan. Samalla tavoin lapsella on idullaan usko jonkinlaiseen Luojaan ja tässä uskossaan hän voi kasvaa.
Barrett ei ole tulostensa kanssa yksin, vaan uskontotutkijoiden kesken vallitsee yhteisymmärrys, että usko jonkinlaiseen Luojaan syntyisi lapsessa ilman erillistä uskonnollista kasvatusta. Kognitiotutkijoiden mukaan, myös lasta ei voi opettaa uskomaan mitä tahansa, niin kuin edellä mainitussa uskon kuvauksessa kävi ilmi. Kukaan ei uskonut esim. kosmiseen hämähäkkimieheen.
Tämä tutkimus näyttäisi puhuvan aivan muuta kuin mitä lähtöväittämät esittivät. Se kertoo, että uskon asioista puhuminen lapsille ja nuorille on aivan ok ja väite aivopesusta on melko kärjekäs. Päinvastoin kuin alussa väitettiin, usko jonkinlaisen Luojan olemassaoloon on luonnollista lapselle, kunnes aikuinen kyseenalaistaa tämän.
Koska uskonnosta saa puhua jo sen luonnollisuuden vuoksi, tämä rohkaisee meitä jokaista kertomaan lapsille ja nuorille Jumalasta ja rohkaisemaan kasvamaan uskossa. Jos idullaan oleva usko ei kasva, se muuttuu joksikin muuksi. Annetaan uskon kasvaa.
Juho Loukasmäki
Nuorisotyönohjaaja
Kommentit
Lähetä kommentti